[ Sisältö | Kirjoitelmia | Taidetta | Valokuvia | Palaute ]

Mistä onneni löytää voisin?

Mielestäni onni on nykyään yliarvostettua. Joka puolelta meille syötetään kuvia onnellisista perheistä ja niiden ikionnellisista koti-idylleistään. Televisiomainokset tahtovat myydä meille onneaan ihan liiaksi asti, mutta kukapa ostaisikaan Coca-Colaa, jos sen juojalla mainoksessa ei olisikaan sitä autuasta ilmettä, jonka hän siit saa.

Luultavasti mainoksen kokistyyppi ei tule sittenkään oikeasti onnelliseksi. Hän on vain halunnut yhtiön rahoja, ja on joutunut esittämään onnellista, jotta voisi olla onnellinen rahoineen. Kuitenkin hän on varmaan tehnyt virhearvion.

Eihän onnea voi mitata rahassa. Niin monet kuitenkin juoksevat sen perässä rahaa heiluttaen, ja oma kissakin pitää saada onnelliseksi hienoimmalla, kalleimmalla ja varsinkin mainostetuimmalla kissanruualla. Harvoin kukaan kuitenkaan tulee onnellisemmaksi seuraamalla näitä polkuja.

Mainos on pelkkä mainos; luotu myymään tuotetta. Ihmisiltä puuttuu jotain, ja sillä on hyvä myydä, koska kukaan ei oikeasti tule onnelliseksi. Onni ei olekaan yliarvostettua vaan pilattu kaupallisuudella.

On selvää, että olisi mukavaa olla onnellinen, vaan mistäs löydän onneni? Se on käsittääkseni hyvää oloa, ja sitä, että voi hymyillä. Se on voimaa. Kunnon yöunesta saa voimaa, ja aamulla voi hymyillä. Entäs sitten jos muut eivät hymyile takaisin. Ei heidän tarvitse olla tyytyväisiä jos eivät halua! Toivottavasti he löytävät onnensa myöhemmin. Ehkä lounastauolla tai vuosien kuluessa.

Minä etsin onnea ystävistä, perheestä, kodista, elämästä, ajatuksista joista saa kiinni. Minulle koulussa menestyminenkin tuo hyvää mieltä, mutta tähän mennessä suurin kultakaivos on ihana tyttöystäväni. Onnea minulle tuovat hänen kirjeensä ja sanansa. Ihanaa on istua penkillä lähellä rantaa ja jutella, tai olla aivan hiljaa ja pitää kädestä. Onnellista on tietää, että joku välittää. Minäkin välitän.

Minä en saa onneani Coca-Colasta, mutta jos joku saa, niin saakoon. Olen onnellinen siitäkin.

Takaisin