Isommasta otsikosta eteenpäin katsoen se, mitä näette edessänne on kahden selvästi mielenhäiriöstä kärsivän tulevaisuuden ns. kuohukirjailijan aikaansaannosta. Kirjoittajatoverini haluaa välttämättä pysyä nimettömänä ja suostui sillä ehdolla tämän kulttituotteiden, perinteisten elementtien ja sen sellaisten kaatamiseen omistautuneen kulttuuripläjäyksen julkaisemiseen verkossa. Suostuttelu jatkuu, ja ennemmin tai myöhemmin monesta mainiosta haltiapiirroksesta vastuussa oleva kanssaotuksemme joutunee viimein vastuuseen teoistaan. ;)
Teoksen työnimi on "xldraama". Tämä yksinkertaisesti siksi, että tiedoston alkukirjaimen piti olla aakkosten loppupäästä jotta saimme sen näkymään viimeisenä tekstinkäsittelyohjelmamme tiedostolistauksessa, sillä ensin vaihdettiin kuulumiset (n. 13 tiedostoa) ja sitten vasta väännettiin tarinaa (1-2 tiedostoa, joista toinen omistettu asiattomille sivuhuomautuksille). "Xldraama" on oikeastaan alkuperäisestä tarinasta irronnut kesälomaprojekti, ja itse eepos, "Xlloru" (sama syy), on odottamassa seuraavaa inspiraatiota. "Xllorusta" muuten tulee bestsellerlistojen ykkönen ja se inspiroi ja kirvoittaa kokonaisen vaunulastillisen oheistuotteita, kuten Chrissta-nukkeja ja "Xldraama" -nimellä kulkevan fantasiamaailman Kauniit ja Rohkeat -kirjasarjan... ei, mutta nyt minä kerronkin jo liikaa.
Tämä julkaisu edistää kirjallisuuden saatavuuden radikaalia muutosta jo pelkällä olemassaolollaan. Kirjoittajat toivovat, että jos ja kun tämä teos painetaan, heidät ainakin mainitaan jossakin kannessa - Copyright siis Sini Ruohomaa (sekä hiljainen yhtiökumppani Lahdesta). Kaikki oikeudet pidätetään heti tavattaessa.
(Viimeisin lisäys joskus 1998:n paikkeilla.)
[Back to the homepage/Takaisin kotisivulle] [Back to the storytelling page/Takaisin tarinasivulle]
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Salamoiden sähkönpurkausten valossa näkyivät synkän linnan tornit. Petolinnut lentelivät erään harvinaisen synkän tornin ympärillä. Jostakin kuului suden ulvontaa. Äkkiä tornin ikkunasta hyppäsi ulos tumma hahmo, joka huimaavan ilmalennon jälkeen laskeutui heinäsuovan katolle. Kyseinen rakennus oli parin kivenheiton päässä itse linnasta, ja sen toisella puolella aukeni kylä.
Tutkijat ihmettelevät yhä tänä päivänä, miten moinen loikka oli mahdollinen. Kymmenet ovat yrittäneet samaa ja menehtyneet. He eivät onneksi olleet tutkijoita, vaan vapaaehtoisia avustajia joiden menettäminen ei kirpaise aivan niin paljon. Epäonnistuneiden luut vaalenevat auringossa heinäsuovan ja tornin välillä, yleensä lähempänä tornia. Sanalla sanoen, kylä ei ole ollut sittemmin entisensä. Tuon kohtalokkaan yön seurauksien johdosta tuota kohtalokasta sattumusta alettiin kutsua Kohtalokkaaksi Loikaksi, Jonka Seurauksena Moni On Menehtynyt. Turistit virtaavat kylään katsomaan...
Ei, ei, nyt tämä ei ala oikein.
Oli aivan tavallinen päivä suhteellisen tavallisessa pikkukylässä. Tavalliset ihmiset puuhastelivat arkiaskareissaan, kuten tavallista. Hiukan vähemmän tavalliset eivät puuhastelleet aivan yhtä ahkerasti, ja muutama täysin epänormaali yksilö laiskotteli auringossa. Lohikäärme istui vanhan, mutta äärimmäisen tyylikkään, kookkaan rakennuksen kiviseinään nojaten ja puhalteli savurenkaita nenästään. Keskikesän helteet pistivät parastaan eikä edes ilma vaivautunut liikkumaan pahemmin. Hänellä oli verrattoman tylsää.
"Tietenkin," hän ajatteli, "voisin lennellä vähän, etsiä pyykkinarun ja kärventää jonkun pitsialusvaatteet..."
Seinän toiselta puolelta kuului räsähdys.
"Sepä kuulosti ihan räsähdykseltä," lohikäärme totesi mielissään. "Arviolta puolen desilitran pullo, hmm, jotakin ikivanhaa, mystistä taikajuomaa joka haihtuessaan ulottaa kammottavat maagiset vaikutuksensa aina valtakunnan rajoille asti..." Hänen mielialansa kohosi huomattavasti. "Tämä vaikuttaisi seikkailulta. Minut lähetetään varmasti kaukaisiin maihin jossa kohtaan sylikaupalla erittäin mahtavia pahoja velhoja ja mustia ritareita ja vaarallisia, hmm, näitä näitä epäkuolleita ja..." Hän nousi siivilleen ja lensi sisään linnan pääovesta.
Lorcan nosti runokirjansa kasvojensa suojaksi. Mauttoman värinen maljakko räsähti kirjan kanteen ja lajitelma erilaisia kukkia lenteli ympäriinsä.
"Kulta rakas, me voimme sopia tästä, eikö niin -" Haltia kumartui väistääkseen lentävän posliinisen elefantin.
"Sopia! Kaksinaamainen idiootti tahtoo sopia? Ha!"
Yhteensoinnutettu laukkusarja sai kyytiä ja vyölaukku osui Lorcania kipeästi sääreen.
"No mutta oma kaunokaiseni! Kuinka voit edes epäillä..."
"Turpa kiinni! Paitsi jos voit selittää miksi Meritemppelin ylipapitar kehui sinun olevan paras-"
"Ainokaiseni, sinä loukkaat tunteitani! Kuinka voisin edes aivastaa toisen naisen suuntaan kun sinä olet mielessäni, rakkahin... eh... kultaseni..."
"Olisi luultavasti liikaa pyydetty että muistaisit nimeni. Sinun pitäisi tukkia toinen korvasi ettei kaikki kulkisi pääsi läpi niin nopeasti."
"No mutta, siis, tuota..."
Hiljaisuus raikui.
"Lorcan. Kuinka se tavataankaan? Tahdon varmistaa että kirjoitan sen oikein hautakiveesi."
Asianomainen katsoi parhaaksi peräytyä tahdikkaasti ovea kohti. "Tuota, minä..."
Erittäin painavalta vaikuttava kukkapylväs nousi parhaillaan viipottaen ilmaan ja alkoi leijua yhä nopeammin häntä kohti. Lorcan pakeni käytävälle vikkelämmin kuin fysiikan lakien tulisi sallia. Lentävä kukkapylväs-ilmiö maadottui teräsvahvistettuun oveen hänen takanaan.
Haltia nojasi käytävän kiviseen seinään ja huokaisi. "Viimeinen kerta, tämä oli sitten hemmetti viimeinen kerta kun lähden treffeille velhon kanssa hemm- Chrissta! Hänen nimensä on Chrissta! Vaikka tuskin siitä minulle paljon hyötyä enää on..."
Joku nyki häntä housunpuntista.
"Hei keijukainen! Siellä ylhäällä! Hoi!"
"Jestas. Sinä olet suurin sisilisko jonka olen eläissäni nähnyt."
Jo etukäteen punainen lohikäärme punastui raivosta.
"Saattaisin hyvinkin olla viimeinen matelijasuvun edustaja jonka eläessäsi näet!" Se kohensi ryhtiään ja selvitti kurkkuaan. "Minä olen Lohikäärme." Viimeistä sanaa korostettiin mahdollisimman asiaankuuluvasti. "Erittäin vaarallinen, äkkipikainen, teräväkynsinen, tultasyöksevä, kiiltäväsuomuinen-"
"Puolen metrin korkuinen ja sinisilmäinen."
"Ja puolen metrin korkuinen ja si-" Se vaikeni tuhahtaen. "Et sinä sattuisi tietämään, tuota, tarvittaisiinko jossainpäin kenties urhean seikkailijan sankarillisia palveluksia?"
Lorcan mietti parisen sekuntia ja virnisti leveästi. "Ehdottomasti. Kreivin ullakolla alkaa olla hiiriä jo vaivaksi asti. Luulisin että sinä olisit luonnonlahjakkuus hoitamaan asian."
Lohikäärme tuhahti pienen savuhaituvan. "Jos minä olisin samankokoinen kuin pikkuserkkuni Coal, et-"
"Mahtuisi käytävään, pikkuinen."
"Uskaltaisi puhua minulle tuohon sävyyn, suippokorva."
"Kuulehan, tämä keskustelu on ollut vallan mukaansatempaava, mutta nyt minun täytyy mennä. Päästä irti lahkeestani, oi sinä majesteettinen voiman inkarnaatio. Minä tarvitsen ryypyn."
"Mainiota, mainiota" sanoi lohikäärme innoissaan. "Siitä onkin aikaa kun olen viimeeksi kumonnut tuopillisen." Haltia lähti harppomaan käytävää pitkin ja lohikäärme seurasi pikamarssia. "Minun nimeni on Trig Hiidensurmaaja."
"Katso nyt. Tämä tuoppi tässä on tyhjä. Yritätkö sinä pistää minut maksamaan tyhjästä tuopista, mitä?"
Lorcan ja lohikäärme saapuivat keskelle kapakkatappelua. Itse asiassa, rähinä koostui juopuneesta velhosta ja tulipunaisesta majatalonpitäjästä. Muut asiakkaat olivat poistuneet hyvissä ajoin.
"Siinä tuopissa oli hetki sitten olutta, minun parasta oluttani!" mies huusi. "Sinä ryystit sen äsken yhdellä kulauksella, senkin humpuukimaakari! Yrität päästä vähällä, kyllä sinun temppusi-"
Punakan miehen kasvot kalpenivat. Velho oli kaivanut jonkinlaisen kokoontaitettavan taikasauvan taskustaan ja heilautti nyt sitä uupuneesti. Majatalonpitäjän tilalle ilmestyi savupilvi, josta ryömi esiin pullea siili. Velho taitteli sauvan kasaan ja laittoi sen povitaskuunsa.
"Kaikki samanlaisia, eivät edes olutta viitsi enää tarjoilla, kunhan saavat rahaa rahaa rahaa..." hän tuijotti kaihoisasti vastapäiseen seinään. Siili tuhisi ponnekkaasti ja ryömi tiskin taakse.
"Hei. Minun nimeni on Trig Hiidensurmaaja." Lohikäärme kiipesi pöydälle jonka ääressä velho istui. Lorcan siirsi tuolin samaisen pöydän ääreen.
"Saanko esitellä, Stick Hiirensurmaaja." haltia sanoi heilauttaen kättään Trigin suuntaan. "Ciao, oi kaapuun pukeutuva pitkähiuksinen ystäväni."
"Tä?" velho siirsi katseensa ensin haltiaan, loi sitten kaihoisan katseen tuoppiinsa. "Älä sotkeennu velhojen hommiin koska he ovat herkkiä ja tahtovat toisen kierroksen."
Lorcan tuhahti, tarttui tuoppiin ja viskasi sen tiskin taakse. Kuului hätääntynyt vinkaisu ja kolinaa.
"Eikö alkoholi ole kiellettyä teiltä velhoilta?" Trig kysyi. Häntä alkoi taas ikävystyttää. Näköjään tänään ei seikkailtaisi.
"Sekin." velho vastasi virnistäen, tai tehden jotain joka olisi voinut olla virnistelyn laiska sukulainen. "Mitä siitä?"
Trig oli juuri aloittamassa vuolaan selityksen, joka olisi epäilemättä ollut varsin tyhjentävä. Haltian ja velhon mielenkiinto siirtyi kuitenkin, lohikäärmeen harmiksi, toisaalle. Kapakkaan oli juuri saapastellut puolet keskikokoisen sekatavarakaupan valikoimasta.
"Iltaa taloon!" valikoima huikkasi. "Kelpaako raha vai jatkanko matkaa?" Sitten tavararöykkiö hajosi.
"Jestas." Lorcan totesi. "Kantokykyluokkanne on ennennäkemätön, neiti..."
"Epäilemättä." hän tokaisi ja tipautti pari käytöstä poistettua rengashaarniskaa lattialle. "Nyt maistuisi kuppi teetä." Hän katseli ympärilleen, ilmeisesti etsien palvelualtista henkilökuntaa. Velho pudisti päätään ja osoitti siiliä, joka oli juuri kiivennyt tiskille ja näytti erittäin masentuneelta. Hän viittasi tulijaa istumaan alas.
"Minun nimeni on Rainspout," hän jatkoi. "Hän on Lorcan ja tuo tuossa on, hmm, Siilinhurmaaja." Hän virnisteli tuntiessaan lohikäärmeen moittivan tuijotuksen niskassaan.
"Ksane."
"Hauska tutustua." Lorcan sanoi. "Tuota, saanko kysyä henkilökohtaisen kysymyksen?"
"Aidot ovat."
"Tarkoitin," haltia jatkoi hämmentyneenä, "että kuinka tuollaisen tavaramäärän ympäriinsä kanniskeleminen on mahdollista?"
"No, se on kiinni ruokavaliosta. En usko että tahdot tietää enempää. Tuo teidän lohikäärmeenne, se taitaa olla minikokoa. Näytepakkaus, kenties?"
"Luullakseni se on kiinni aivolisäkkeen erittämästä kasvuhormonista, sekä tyroksiinista joka myöskin vaikuttaa-" asianomainen aloitti.
"Se on lumottu." velho tokaisi. Trig vilkaisi häntä ällistyneenä, ja mietittyään pari sekuntia hymyili omahyväisesti yrittäen parhaansa mukaan näyttää ehdottoman lumotulta.
"Minkä sortin velho rupeaisi lumoilemaan tuollaista kääpiötä?" Lorcan, jonka ajatuksenjuoksu alkoi olla pahasti maitohapoilla, kysyi. Rainspout mulkaisi häntä, nousi uhkaavan velhomaisesti ylös tuoliltaan ja kävi hakemassa itselleen uuden tuopillisen olutta.
"Olen kerran nähnyt papin muuttavan itsensä lohikäärmeeksi ja takaisin. Onko tämä tässä sitten pappismies joka epäonnistui siinä jälkimmäisessä hommassa?"
"Voi olla. Papeista ei koskaan tiedä. Outoja tyyppejä jos minulta kysytään." velho sanoi ja taputti baaritiskillä istuvaa siiliä päälaelle. Hän palasi pöytään hiukan horjahdellen. "Mutta ei se mikään tavallinen lohikäärme ole, se nyt on selvää."
"Toisin kuin eräät meistä."
Trig aavisti potentiaalisen riidan ja yskäisi hienotunteisesti. "Anteeksi uteliaisuuteni neiti, mutta mitä teidänlaisenne nainen tekee kauniissa kaupungissamme?"
Lorcan purskahti nauramaan. Trig kääntyi hänen suuntaansa närkästyneenä. "Herraseni, otaksun ettei etiketinmukainen käytös ole teille tuttua, mutta onko teidän silti paljastettava se naisseurassa?" Trig tuhahti. Haltia taipui kaksinkerroin naurusta ja oli vähällä pudota tuoliltaan.
Rainspout taputti käsiään. "Vielä muutama Don Quickshote-lainaus ja nainen ei voi pitää näppejään erossa sinusta. Mutta sinuna hankkisin ensin keittiötikkaat."
Ksane alkoi kasata tavaroitaan. "Mikäli saan häiritä herroja hetkisen, mistäpäin löytäisin Kreivin virka-asunnon?"
"Ovesta oikealle, toinen käännös vasemmalle, puolisen kilometriä tietä pitkin. Ensimmäinen linna oikealla. Ovenkolkutin ei toimi, mutta teillä näyttäisi olevan leka mukananne. Niin, ja suosittelen myös valkosipulia."
"Niinkö. Miksi?"
"Ai, sinä et tiedä. Yhdistele asioita: vanha linna, kreivi, tavattavissa iltayhdeksästä aamuneljään..." Rainspout virnisti.
"Ahaa."
"Jep. Lykkyä tykö."
"Sitä riittää. Minulla on mukanani kivi, jonka löysin eräästä kaivoksesta. Oletko muuten varma noista aikatauluista? Siinä tapauksessa, minun lienee parasta vuokrata huone... Onko täällä itsepalvelu huoneidenkin suhteen?"
Rainspout hymähti, nousi sitten tuoliltaan. Velho osoitti hämmentynyttä siiliä etusormellaan. Pari oktariinilieskaa muuttuivat savupilveksi tässä vaiheessa jo pakokauhuisen siilin yläpuolella, ja kuului mystinen 'poks'. Siilin tilalle ilmestynyt majatalonpitäjä näytti varsin huonovointiselta heittäessään huoneen avaimen Ksanelle.
"Kolmas ovi oikealta", hän sanoi. Sitten hän tipahti pyörtyneenä tiskin taakse.
Ksane otti avaimen kiinni taidokkaasti lennosta, mihin Lorcan kommentoi - vieläkin kippurassa hihittäen - että arvoisa velho tuskin moiseen pystyisi, varsinkaan jos vielä muutama kolpakko tyhjeni. Rainspout vastasi haltialle ystävällisellä kehoituksella varoa puheitaan jos ei halunnut olla seuraava esine jota heiteltäisiin erinäisiin suuntiin. Lorcan vilkaisi velhoa, hiljeni hetkeksi, tuijotti vielä hetken ja purskahti uudelleen nauramaan.
Velho kohautti olkapäitään. "Vaikka teidän seuranne onkin aivan mahdottoman hupaisaa, täytyy minun nyt anoa anteeksiantoanne sillä aion jättää sen." Hän osoitti sanansa Ksanelle ja vähän lohikäärmeellekin, joista edellinen heilautti hyvästit iloisesti ja jälkimmäinen tyytyi puhaltamaan pienen savupilven.
Rainspout käveli poispäin majatalosta, katse maahan luotuna ja ajatuksiinsa vaipuneena. Kahden härän vetämä vankkuri suistui ojaan väistäessään etuajo-oikeutettua velhoa, mutta tämä tuskin huomasi edes ajurin rikasta kielenkäyttöä. Rainspout mutisi itsekseen puoliääneen, ja hätkähti kovasti kun huomasi hevosen turvan viiden sentin päässä nenästään. Hän nosti katseensa ja vilkaisi ratsastajaa. Hevonen tuijotti häntä ihmeissään kun velho löi kätensä yhteen ja virnisti.
"Sinua minä olenkin etsinyt, vanha kuomaseni."
"Mitä sinä hevosestani haluat?" Ratsastaja, mustaan kaapuun pukeutunut nainen kysyi tuijottaen velhoa vinosti hymyillen.
"Sisko, sisko. Huumorintajusi ei ole muuttunut mihinkään."
Nainen laskeutui hevosen selästä. "Mitä sinun elämääsi kuuluu?"
"Samaa vanhaa. Mutta missä sinun sauvasi on?"
Nainen tuijotti häntä kysyvästi.
"Velhonsauva. Keppi jonka päässä on käpälä joka pitelee kiveä."
"Ai, se. Sellaiset ovat hankalia matkustaessa. Vaihdoin sen tähän." Hän otti hevosen satulalaukusta puolentoista metrin pituisen kepin jonka päähän oli kiinnitetty metallinen terä. "Paljon tehokkaampi, ja sauva mikä sauva. Mutta jos pidät stereotyypeistä..." Nainen heilautti kättään sauvan yläpuolella ja se muuttui perinteiseksi, riimuin koristetuksi sauvaksi jonka päässä kiilteli sininen korukivi. "Miksi sinä olitkaan minua etsimässä?"
"Sinä olet perheen muodonmuutosekspertti. Onko mahdollista muuttaa itsensä joksikin eläimeksi ja sulkea alkuperäinen olomuotonsa niin, ettei asiaansaosaava taikuri osaa kertoa onko kyseessä ihminen eläimen hahmossa vai autenttinen eläin?"
Nainen mietti hetken.
"Se riippuu oletetusta ihmisestä. Hänen taidoistaan."
"Entä olisiko mahdollista että joku muuttaisi itsensä eläimeksi ja sitten unohtaisi oikean olomuotonsa?"
"Kyllä."
"Ja jos näin olisi käynyt, voisiko hänet saada muistamaan kuka hän oikeasti on tai voisiko hänet muuttaa takaisin omaksi itsekseen jos hän ei siihen itse pysty?"
Nainen hymähti.
"Näytä minulle se heppu."
Lorcan ja lohikäärme istuivat majatalossa keskustellen Ksanen kanssa, kun kaksi velhoa astui ovesta sisään. Lorcan henkäisi, nousi tuoliltaan miltei kaataen sen ja mutisten jotain kotiintuloajoista lähti kohti ovea. Mustakaapuinen velho pysäytti hänet ja tuijotti häntä pistävästi.
"He-hei, Chrissta. Mikä tuo sinut tänne..?" haltia sai soperrettua.
"Tässäkö se tyyppi on josta puhuit?" Chrissta piteli Lorcania olkapäästä. "Selvä tapaus. Aasi joka on muuttanut itsensä haltiaksi. Asia voidaan korjata." hän kaivoi jonkinlaisia ruskeita kökkäreitä taskustaan. "Lepakonlanta tepsii tällaisiin tapauksiin." Hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin ymmärrettävästi majatalon parhaalla pöydällä istuvaan lohikäärmeeseen.
"Ulosteita muodonmuuttajille? Kuinka erikoista. Hauska tavata, neiti. Käytättekö useinkin vastaavanlaisia tuotteita miessuhteissanne?"
Chrissta hymyili sydämellisesti lohikäärmeelle. "Tämä yksilö on aivan erikoistapaus. Käyttäisin mielelläni tylsähköjä, sahalaitaisia teräaseita, mutta kaipa tyydyn tällä kertaa tähän." Hän kääntyi sen jälkeen hymyilemään Lorcanille, ei-aivan-niin-sydämellisesti.
Lorcan nielaisi kuuluvasti. Hän alkoi olla huolissaan yleisestä terveydestään, joten katsoi harhautuksen olevan tarpeen. "Niin, tuota, kaverit, tämähän on Chrissta. Chrissta, tässä on Ksane. Ksane, Chrissta. Ja tässä on..." Haltia vilkaisi lohikäärmettä anovasti, päätti että tulijassa oli tarpeeksi vihollista hänelle ja teki silmillään äänettömän ehdotuksen tulitaukosopimukseen. "Trig Hiidensurma."
Trig hymyili äärimmäisen tyytyväisenä itseensä. Aselepo voisi onnistua hänen puolestaan, mutta ensin oli aika pistää haltia hiukan kiemurtelemaan. "Mukavaa, että sinäkin muistit sen oikein. Kuten sanoin, neiti, erittäin hauska tavata." Chrisstan ja lohikäärmeen vaihtaman yhteisymmärryksen kyllästämän vilkaisun huomatessaan Lorcanin kaulusta tuntui kiristävän.
Rainspout naurahti kätensä suojassa. "Te ilmeisesti tunnettekin jo toisenne, sisko?"
Lorcan vilkaisi viimeksi puhunutta järkyttyneenä. Hän alkoi olla pikku hiljaa valmis piiloutumaan Ksanen taakse, jos mahdolliset liittolaiset raivokasta naispaholaista -- siis -velhoa vastaan hupenivat näin tehokkaasti. "Te... te kaksi olette sisaruksia?"
Lohikäärme sekaantui ennenkuin tyrmistynyt haltia sai ylimääräistä vahvistusta painajaiselleen. "Kaksi saman perheen lasta lahjakkaita alan harjoittajia? Tämähän on mainiota. Puhumattakaan erikoisesta. Kuljetteko seikkailemassa yhdessä?" Trig painoitti hienoisesti sanaa "seikkailemassa" ja vilkaisi velhoja toiveikkaasti.
Rainspout ähkäisi. "Minun seikkailemiseni taitavat olla vähän vähissä. Taidotkin ovat ruostuneet." Majatalonpitäjä mulkaisi häntä myrkyllisesti.
Chrissta sen sijaan virnisti ja tökkäsi veljeään kylkeen. "Me olemme varsin tehokas pari, emmekä suinkaan perheen ainoita maageja, Trig hyvä."
Lorcan sai mumistua jotakin suuntaan "sehän tästä vielä puuttui. Lisää teikäläisiä. Pidetäänpä sukukokous -- minä tiedän kenestä tulee pääruoka." Sitten Ksane puuttui keskusteluun. "Ettehän te oikeasti pistäisi häntä paloiksi? Mitä hän on teille tehnyt?"
Lorcan hymyili yllättyneen kiitoksen puolustajalleen. Chrissta ei tosin antanut hänen pysyä tyytyväisenä kovinkaan kauan vaan murahti: "Olemalla sitä missä hän on pahimmillaan, itsensä. Katso nyt tätä saamatonta irvailijaa. Paljonpa hänkään arvostaa apua, vai oletko ollut täällä liian vähän aikaa ettei hän ole saanut veisteltyä tökeröä huumoriaan sinunkin suuntaasi?"
"Minä kyllä kestän sen. Minulla on seitsemän veljeä ja kaikki ovat samanlaisia. Sillä erotuksella että Lorcan tässä ei ole ehtinyt pistellä nukkeani luuneuloilla." Ksane hymyili rakastettavasti Chrisstalle, ja hänen silmiensä tuikkeesta löytyi enemmän ymmärtäväisyyttä kuin Chrissta olisi ikinä uskonut näkevänsä Lorcanin ollessa kyseessä. Velho pyöräytti silmiään.
"Shishkosheni, pääshtä she poju menemään." Toinen velhoista oli ehtinyt asettua taloksi ja nautiskeli tuopillista olutta. "Kyllä shinä löydät parempiakin pahoinpideltäviä -- tarkoitan, mieshyshtäviä." Hän kohotti tuoppiaan ilmaan läikyttäen puolet sen sisällöstä pöydälle. "Mhieshyshtäville!" Rainspout otti kunnon kulauksen tuopistaan.
Chrissta vilkaisi häntä huolestuneena. "Kuinka monta tuoppia hän on ehtinyt tyhjentää?"
Pöydällä istuva lohikäärme yritti parhaansa mukaan vältellä vieressään lainehtivaa olutlätäkköä. "Minulla oli kunnia tavata hänet vasta muutama tunti sitten, mutta veikkaisin kymmentä." Trig perääntyi vaivautuneena lätäkön vallatessa itselleen alaa itsepintaisesti. "Mutta suuhunsa hän on niistä onnistunut tähtäämään arviolta viisi.", hän totesi pistävästi ja hypähti alas pöydältä.
Chrissta näytti miettiväiseltä ja käänsi sitten katseensa Lorcaniin. "Ota viittasi pois. Nopeasti!"
Haltia virnisti laimeasti päätellen ettei ylimääräinen huumori juurikaan parantaisi hänen asemaansa. Hän irrotti soljen ja ojensi kankaanpalan, jota suureellisesti oli nimitetty viitaksi, velholle. Tämä taitteli kankaan muutamaan kertaan ja kiirehti sitten laittamaan sen pöydälle veljensä eteen, joka tuijotti tuoppinsa pohjaa onnettoman näköisenä ja huojahteli.
"Rakkaani, sinulla on itsepintainen tapa käyttää vaatevarastoani siivousvälineenä." Lorcan nojasi pöytään ja katseli kun hänen viittansa vaihtoi väriä nauttiessaan paikastaan oluen ympäröimänä. "Se oli ihan uusi. Ostin sen eilen Ekin Kierrätyskojusta."
Rainspout päästi sydäntäsärkevän huokauksen, laski tuoppinsa suurieleisesti käsistään ja huojahti sitten eteenpäin. Lorcanin uusin vaatehankinta esti hänen velhonhattuaan tekemästä lommoa mäntypöytään.