IKI ry:n vuoden 2006 toimintasuunnitelma

Ikiosoite

Sähköposti-ikiosoite tarkoittaa sitä, että jokaiselle jäsenelle tehdään kaksi sähköpostiosoitetta. Toinen näistä voi esimerkiksi olla muotoa etunimi.sukunimi@iki.fi ja toinen lempinimestä tai käyttäjätunnuksesta johdettu tunnus@iki.fi. Kaikki ko. osoitteisiin tuleva posti ohjataan eteenpäin jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen.

Jatketaan mahdollisuutta ostaa lisäosoitteita hallituksen määräämällä haittamaksulla. Osoitteita on tarkoitus antaa vain perustelluin syin, syyksi kelpaa esim tunnettu lempinimi tai virallisen nimen muutos.

Jäsenyyttä ei myönnetä yrityksille, yhdistyksille, perheille, bändeille, lehdille, kenneleille, websivustoille eikä millekään, joka jää olemaan yksittäisen ihmisen erottua siitä tai kuoltua. Yksikään aliaksista ei myöskään voi viitata tällaiseen tahoon.

Ikiosoite on aina yksityishenkilön henkilökohtainen osoite. Tästä rajanvedosta on myös hyötyä mm. roskapostiongelman ratkaisussa ainakin Suomen osalta.

Ikiosoitteeseen ei sisälly mahdollisuutta lukea postiansa IKI ry:n koneista, ainoastaan postin ohjaus eteenpäin.

WWW-ikiosoite tarkoittaa palvelua, jossa URL-osoitteen http://www.iki.fi/tunnus (tunnus on sama kuin sähköpostiosoitteessa) takaa tulee redirect (http:n vastaus, joka kertoo asiakasohjelmalle, että tietoa ei löydy täältä -- katso uudesta osoitteesta).

Ikidomainilla voi saada omalle verkossa pysyvästi olevalle palvelimelleen lyhyt ja ytimekäs iki-domain-osoite tunnus.iki.fi.

Myös uusia käyttöön tulevia palveluita seurataan ja pyritään tarjoamaan vastaavalla tavalla yhdistyksen jäsenille tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

Toimikunnat

Roskaposti-, SIP- ja taloustoimikunta eli -sähköpostilistat jatkavat toimintaansa. Uusia sähköpostilistoja perustetaan tarpeen mukaan.

Eväitä hallitukselle

Hallitus ottaa tarpeen vaatiessa kantaa IKI:n toimintaedellytyksiin vaikuttaviin yhteiskunnallisiin asioihin.

Sijoitusstrategia

Hallitus sijoittaa yhdistyksen varat vuoden 2003 vuosikokouksessa päätetyn sijoitusstrategian mukaisesti, tavoitteena varmistaa yhdistyksen ikuinen toiminta.

Sijoitukset kirjataan jatkossa tilintarkastajan ohjeiden mukaan eli kunkin vuoden lopun arvon mukaan yhdistyksen talouspapereihin.

IKI CA

IKI on tarjonnut omaa PGP (Pretty Good Privacy, myös GPG GNU Privacy Guard) CA (Certificate Authority) -palvelua jolla on pyritty edistämään tietoliikenteen tietoturvaa.

Tätä palvelua jatketaan ja pyritään tarjoamaan jäsenistölle käyttöön myös X.509 IKI-CA sähköposti- ja www-varmenteisiin mahdollisuuksien mukaan.

Ylläpito

Selvitetään iki-palvelu -sähköpostineuvonnan uudelleen järjestäminen kasvaneen volyymin vuoksi, esimerkiksi jakaa työmäärää vapaaehtoisten kysymyksiin vastaajien kesken.

Tutkitaan pystytäänkö ottamaan iki-domainien päivityksessä dynaaminen dns käyttöön.

Ylläpidetään IKI:n silppuri-roskapostisuodatinta ja tehdään siihen tarvittaessa päivityksiä.

Nostetaan ikin kapasiteettia ja toimintavarmuutta ostamalla 1-3 uutta palvelinta vuoden 2006 aikana entisten korvaajiksi ja/tai rinnalle.

Yhteistilaukset

Vuonna 2006 voidaan tehdä uusi ikipaita-yhteistilaus jos vapaaehtoisia järjestäjiä löytyy.

Ohjeet

Julkaistaan ikitotuus-jäsenlehti tarpeen mukaan.

Iki-FAQ:in päivittämistä jatketaan. Iki:n www-sivut on tarkoitus uusia selkeämmiksi ja paremmin jäseniä palveleviksi.


<iki-hallitus@iki.fi>