IKI ry:n hallituksen kokous 13.5.2002

Paikka ja Aika

Sähköpostitse, 13.5.2002 klo 16:04 - 15.5.2002 klo 15:32.

Läsnä

Poissa

1§ Hannu Aronsson avasi kokouksen.

2§ Edellisen kokouksen jälkeen on selvitetty postilokeron kustannuksia. Postilokero maksaisi IKI:lle postin jatkuvan edelleenohjauksen kanssa noin 110 euroa vuodessa. Päätettiin, ettei hankita postilokeroa tässä vaiheessa.

3§ Päätettiin edelleen pitää teknisistä syistä joitakin aliaksia IKI:lle varattuina tulevaisuuden tarpeita varten, esim. yleisten internet-protokollien nimet. Jäsen Juha Tuomalan ehdotuksesta päätettiin lisätä "sip" (RFC 2543) tähän listaan.

4§ Työryhmien tilannekatsaus. Työryhmien toiminta on lähdössä liikkeelle ja niille ollaan perustamassa kunnollisia sähköpostilistoja. Heti kun sähköpostilista-ohjelmisto on saatu käyttöön, lähetetään kutsu iki-aktivistit -listan kautta asioista kiinnostuneille jäsenille.

5§ Päätettiin selvittää NetBSD -projektin tukemismahdollisuuksia ja -tarpeita.

6§ Hyväksyttiin uudet jäsenet Raija Laine, Janne Jaakkola, Henna Ilvonen, Outi Tunnela, Tuomo Falck, Ilkka Nisula, Jyri Myllymäki, Esa Vikman, Lauri Ora, Miikka Haimila, Riku Leskinen, Mikko Hakkarainen, Tapio Loponen, Isto Vuorio, Mikko Kärkkäinen, Rainer Hiltunen, Ville Kotikangas, Mari Koskimäki, Vesa-Matti Puro, Niko Lipsanen, Marika Ollila, Arto Anttila, Meri Marlo, Sasu Ristimäki, Jari Ahola, Mikael Holappa, Sirpa Silander, Iiro Poutiainen, Mats Antell, Harri Koskinen, Janne Paalijärvi, Juha Mäkeläinen, Risto Järvinen, Jenni Holma Holma, Samuli Siltanen, Krista Alsti, Henriikka Kokki, Markus Vuori, Jani Kärkkäinen, Miro Vuolle, Kenneth Krohn, Suvi Rein, Antti Lampinen, Jonatan Hongisto, Juha Kallio, Kari Ylitalo, Tony Eklund, Kai Lehtinen, Satu Rahkonen, Ari Rahila, Jaakko Saarela, Pekka Honkanen, Simo Könönen, Jyrki Martti, Seppo Linnainmaa, Jussi Harvela, Petra Niemi-Reichel, Jonna Bergman, Jarkko Oksala, Jaakko Länsiluoto, Esa Norola, Hannu Peltoniemi, Mikko Mäkinen, Kasimir Kullas, Anna Vihra, Mika Rissa, Perttu Peltoniemi, Tero Kostermaa, Erja-Riitta Riihimäki, Juha Riihimäki, Jyrki Bergström, Tiina Tukiainen, Lotta Inkovaara, Hanna Korhonen, Jari Ojala, Lauri Närhi, antti immonen, Petri Laaksola, Pasi Meros, Outi Koivisto, Norbert Kelzenberg, Juha Eskelin, Pekka Hänninen, Harri Välimäki, Teemu Astikainen, Susanna Laaksonen, Niina Suikkanen, Timo Penttilä, Timo Sorsa, Timo Leppälä, Nina Simola, Teemu Ilvonen, Jukka Mäkelä, Jussi Määttä, Liisa Selkäinaho, Arto Tuomi, Tero Könnölä, Pirjo Rinne, Tapio Ranta, Mika Koskinen, Matti Kaikkonen, Jonna Lappalainen, Paul Tötterman, Tomas Junnonen, Rauno Mettälä, Hannu Penttilä, Ari Voipio, Jani Hämäläinen, Juha Putkonen, Sami Takanen, Tyyne Pennanen, Sakari Hildén, Saku Airosmaa, Micaela Holmberg, Jarkko Heinonen, Veli-Jussi Kesti, Antti Pasanen, Marko Knuutila, Gustaf Gripenberg, Jarmo Takkinen, Katariina Bastos, Kalle Korenius, Jussi Tanner, Matti Hakaniemi, Antti Kantola, Tiina Mikkonen, Toni Kalliokoski, Jussi Mononen, Suvi Elonen, Anette Palssa, Jussi Palssa, Petri Savolainen, Virpi Huhtinen, Elina Tikka, Saara Tikka, Eero Saarela, Pia Blankenstein, Pekka Tuuna, Jouni Kähkönen, Antti Malmia, Tapio Haavisto, Kimmo Nupponen, Niklas Kari, Jussi Vähäkylä, Kristoffer Vasara, Teemu Pirinen, Hannu Merikallio, Kari Systä, Maarit Jaakkola, Marjo Vepsä ja Sami Pesonen.

7§ Hyväksyttiin lisäaliashakemukset lisäaliakset minna.branders (5953), jroy (3640), hakkarainen (7773), cts (9645) ja mikko.lindfors (3897). Hylättiin aliashakemus "talonmies" ja "sukunimi.family" muotoiset aliakset.

8§ Keskusteltiin mahdollisuuksista tarjota IKI:n koneilta tunnus ja www-sivutilaa Sfnetin koordinaattoreille virkakäyttöön. Suhtauduttiin asiaan alustavasti myönteisesti.

9§ Jotkin jäsenet ovat halunneet estää toistaiseksi jonkin aliaksensa toiminnan esim. roskapostiongelmien vuoksi. Keskusteltiin asiasta ja todettiin, että uudessa www-jäsenrekisterissä tuo olisi mahdollista tarjota. Asiaan päätettiin palata kun uusi www-jäsenrekisterin on muuten otettu käyttöön.

10§ Päätettiin kokous ja todettiin, että seuraava kokous aloitetaan 27.5.2002.


Hannu Aronsson				Jukka Partanen
kokouksen puheenjohtaja			kokouksen sihteeri

Tarkastettu ja hyväksytty


Timo Rinne				Kalle Kivimaa