Viimeisen vuosikymmenen aikana monella taholla on ihmetelty nuorison poliittisen aktiivisuuden laantumista. Niin Etlarissakin 8. elokuuta.
Poliitiikalla ei juuri ole nuorisolle tarjottavaa. Valtapuolueet
tarjoavat vain eräänlaisen vaikuttamisen pakettiratkaisun,
eivät kanavaa hienosyiseen mielipiteiden ilmaukseen.
Pienemmillä järjestöillä ja yksittäisillä
ihmisillä taas ei suhteellisesta vaalitavasta johtuen juuri
politiikan eturiviin asiaa ole. Nollakasvuisessa väestössä
nuoriso on nimenomaan pienryhmä. Lisäksi hyvä veli
‐järjestelmä, poliittisen vastuun
periaate, edustajien
pitkät toimiajat sekä poliittisen järjestelmän
yleinen raskaus takaavat, että äänestäessään
nuori luovuttaa vähän valtansa täysin hallintansa
ulkopuolelle. Kaiken kukkuraksi politiikka on pitkään ollut
varsin sisäänpäinkääntynyttä ja seurannut
kähmintä on alentanut alan arvostusta merkittävästi.
Ei‐puoluepoliittisella vaikuttamisella taas on Suomessa varsin heikko
asema ja näin se vain harvoin toimii osallistujan eduksi. Suora
toimintakin pääsee otsikoihin lähinnä tuomioita
luettaessa.
Toiseksi, tehokas vaikuttaminen kysyy vahvoja eturyhmiä. Lakkoaseen, taloudellisten resurssien ja kunniavelkojen puutteessa nuorten on kuitenkin varsin vaikeaa sellaista rakentaa. Kun nyt nuorisoon voi investoida vain vuosikymmenten aikajänteellä, on melko selvää mitä nuorten edulle poliittisessa mankelissa tapahtuu. Itse asiassa nuorille sopivien työpaikkojen ja asuntojen puute, sosiaalijärjestelmän yleinen raskaus sekä kannustinloukut usein johtavat siihen, että nuori elää miltei kädestä suuhun. Tällaisessa tilanteessa ei sen enempää riippumattomalla ajattelulla, ideologioihin sitoutumisella kuin politikoinnillakaan paljon saavuteta. Lisäksi nekin, joilla moisia paineita ei ole käyttävät nuorisoon kohdistuvien lisääntyvien vaatimusten tähden aikansa tuottavammin, vaikkapa opiskeluun tai työkokemuksen hankkimiseen.
Viimeiseksi, vallitsevat asenteet ovat melko epäsuotuisat nuorten
toimivalle vaikuttamiselle. Nuorten korkealle arvostama tasa‐arvoisuus
estää aggressiivisen johtoaseman tavoittelun ja sosialistinen
ideologia on jo aikaa sitten nostanut rehellisen työn
arvona
johtoaseman rinnalle. Samaa tasapäistävää linjaa
pitää yllä myös kasvatusvastuun ja sukupolvien välisen
tiedonsiirron liukuminen kouluille ja rahvaanomaiselle valtamedialle.
Oma osansa on myös yhteiskuntamme omakseen ottamalla
paternalismilla—vanhemmat eivät ole tottuneet todellisen vallan
luovuttamiseen eivätkä nuoret sen käyttöön.
Nuorisokulttuurikin osaltaan ylläpitää homogeenista
asenneilmastoa ja vahvaa sosiaalista kontrollia—esim. Lahdessa on
varsin helppo leimautua homoksi, kettutytöksi tai narkomaaniksi
mikäli tällaisiin kuumiin aiheisiin sattuu kajoamaan.
Kun vielä otetaan huomioon nuorten kuitenkin melko turvattu asema Suomessa, saadaan tilanne jossa ideologioille ei ole niin tilausta kuin kannattajiakaan ja reaalipolitiikkakin tuntuu aivan liian kaukaiselta ja tavoittamattomalta. Näin nuoriso uppoaa kaupallisen nuorisokulttuurin puolueettomaan todellisuuteen ja perinteinen vaikuttaminen jää. Yhteiskunnan olisi jo aika huomata tapahtunut murros ja pyrkiä korjaamaan sen syitä sen sijaan että tyydytään loputtomasti päivittelemään nuorten lisääntyvää passiivisuutta.