Vesa Salminen harmitteli (HS 8.7.) asianajajien korkeita palkkioita. Huoli on ymmärrettävä mutta ratkaisut nurinkurisia. Asianajotoimen siirtäminen julkiselle sektorille sekä vaarantaisi oikeusturvan, että johtaisi alihinnoittelun kautta turhaan oikeusintoiluun.
Asianajopalvelut ovat palveluita siinä missä muutkin, ja niiden hinnat määräytyvät kysynnästä ja tarjonnasta. Niinpä on vain kolme vaihtoehtoa: palvelu on todella hintansa väärti, kysyntää on liian paljon tai tarjontaa on liian vähän. Mikäli asianajajia on liian vähän, useampien pitäisi antaa lähteä alalle. Mikäli palvelu todella on hintansa arvoista, asiasta valittavan tulisi mennä itseensä. Toivottavinta olisi kuitenkin puuttua kysyntään.
Miksi me tarvitsemme niin paljon lakimiehiä? Vastaus löytynee jatkuvasti paisuvasta lakien, byrokratian ja säännösten massasta, oikeudenkäyntien tarpeettomasta monimutkaisuudesta sekä vastakkainasetteluun perustuvan oikeudenkuvan tarttumisesta suomalaisiin.
Nykyään ei ole enää mahdollista elää huoletta pelkäämättä joutuvansa jossakin elämänvaiheessaan oikeuteen, tämän tai tuon maalaisjärjen vastaisen säännön rikkomisesta. Jos oikeuteen sitten jostain syystä joutuu, ei voi luottaa että selviäisi yksinkertaisesti ilmaantumalla paikalle ja kertomalla totuuden—jotta osaisit edes puhua oikeaan aikaan tarvitset tueksesi korkeasti koulutetun asiantuntijan. Näin varsinkin rikosasioissa, koska perustuslaki ja oikeudenkäyntikaari takaavat meillä syytetylle vain minimaalisen proseduraalisen suojan. Riita‐asiassa oikeuteen voi sitten tietysti joutua miltei mistä tahansa syystä. Tiedä sitten onko syy oikeussalidraamoissa vai missä, mutta näköjään suomalaisetkaan eivät täysin tajua, että riidat kuuluu sopia. Ei tuomita.
Oikeusjärjestelmä ja sen tuntijat ovat välttämättömyys, mutta myös viimeinen hätävara. Asianajajien mittavat palkkiot kertovat paitsi asianajajien huonosta saatavuudesta myös oikeusjärjestelmän liian keskeisestä asemasta yhteiskunnassa. Jos jossakin on korjaamista niin tässä. Hintasääntely vain pahentaisi asiaa.