26.9. Risuparta jatkoi Uudessa Lahdessa riipivin sanankääntein ESS:ssa alkanutta keskustelua yksilönvapauden ja markkinoiden kytköksistä. Näyttää vain siltä, että hän on ymmärtänyt nämä siteet kovin nurinkurisesti. Toimiva talous, vaikka hyödyllinen onkin, on vain yksilöiden vapaan, järkevän toiminnan summa. Markkinoiden synty on hyvä argumentti yksilöllisyyden ja suvaitsevaisuuden puolesta, mutta aktivismin aiheena sitä itseään pitää vain harva. Tämän takia Singaporen mallia tuleekin karsastaa, siinä kun vapaus on jo aikaa sitten jäänyt valtaapitävien rikastumishuuman jalkoihin.
Vapautta ei tietysti uhkaa pelkkä valtiollinen tyrannia. Risuparta mainitsee toiseksi esimerkiksi äveriäiden eduntavoittelun; syystäkin, sillä nykydemokratiahan sallii myös eturyhmien suosinnan. Tässä kuitenkin unohdetaan, että kyseessä on juuri yksi niistä ongelmista, joita vapautta vaalivat mielisivät suitsia. Ongelman tavallisin ratkaisu on sementoida perusoikeudet muotoon, jota sen paremmin yksittäiset ökyrikkaat kuin hyväntahtoiset massatkaan eivät kykene helposti loukkaamaan. Tae koostuu toisaalta yksilöiltä suojaavasta virtaviivaistetusta rikoslaista, toisaalta valtion mielivaltaa rajoittavasta perustuslaista. Risuparran käyttämä esimerkki, Yhdysvaltojen sääntö‐ ja oikeushelvetti, on karmiva muistutus siitä mitä jälkimmäisen varokeinon petettyä helposti kehkeytyy.
Pitäisikin olla selvää, että partaradikaalimme nationalismin ja liberaalin yhteiskuntaihanteen välille rakentama hutera kytkös on pahemmanlaatuista huuhaata. Siinä missä sosialismi ja yltiöisänmaalliset ideologiat alentavat yksilön joukon tahdottomaksi osaksi, liberaalit hylkäävät ajatuksen suoralta kädeltä niin moraalisin kuin pragmaattisinkin perustein. He näkevät nämä ääriliikkeet lähinnä yrityksiksi väkivalloin ulottaa jo aikansa elänyt heimoyhteisön malli sille liian kookkaaseen aikuiseen yhteiskuntaan. Tällainen yritys, paitsi loukkaa perusoikeuksia, on tuhoon tuomittu, ja sen pöyristyttävät seuraukset tunnetaan. Jos siis jotakin, yksilönvapausaktivismi on moisen puoskaroinnin vastaista.
Lopuksi ihmettelisin Risuparran toteamusta, jonka mukaan vapaakauppa kasvattaa tuloeroja. Jos lähtökohtana pidetään tilaa, jossa tasa‐arvoideologia suomii rehellistä menestyjää ja jossa loistokkaastakin työurasta lähinnä rangaistaan korkealla veroprogressiolla tai sosialistisen retoriikan tukemalla naapurikateudella, päätelmä on tietysti päällisin puolin käypä. Vaan onko sittenkään, kun muistetaan, että hyvinvointivaltiomme tasaista tulojakaumaa ylläpidetään pohjimmiltaan ottamalla ansiokkaalta ja antamalla kenelle sattuu? Todella köyhähän ei juuri hyödy esim. moottoriteistä, sibeliustaloista, Sonera‐tuista, talousrikostutkinnasta tai elintasosairauksien hoidosta. Lentoyhtiökriisikin lienee hänelle kaukainen, ja jos hän on hyödyntänyt ilmaista korkeakouluopetusta, se on jo pettänyt hänet pahemman kerran. Sen sijaan vähävarainenkin kyllä tuntee nahoissaan ALV:n ja piiloverojen tuottaman hintatason, verotuksen ja jähmeän työmarkkinajärjestelmän aiheuttaman työttömyyden, sekä yhteiskunnan jatkuvasti laajenevan valvonnan.
Tällaisessa järjestelmässä päätelmien tekeminen vapaiden markkinoiden vaikutuksista tulonjakoon on lähes mahdotonta. Varmaa onkin lähinnä se, että kaikki voisivat paremmin ilman ylläkuvattua taakkaa.