Järjestävästä seurasta
Useimmiten maamme puolustusvoimia arvostellaan lähinnä simputuksesta tai vastaavista skandaaleista. Haluaisin kuitenkin nyt kiinnittää huomiota hieman erilaiseen, mielestäni huomattavasti ongelmallisempaan kysymykseen: armeijan vaalimiin asenteisiin ja arvoihin.
Kolmen palvelusviikon nyt kuluttua olen saanut huomata, että Suomen
armeija pitää moniarvoisuutta ja yksilöllisyyttä lähinnä naiiveina
ja epäsuotavina asioina. Tämän ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä.
Nämä yleisesti hyväksytyt arvot on korvattu tehokkuuden nimissä
perusteellisella yhdenmukaistamisella ja tasapäistämisellä. Jollei
joku pysy muiden mukana tai hänellä on hieman eri tarpeet tai asenteet
kuin useimmilla, hänet tulkitaan saman tien joko oudoksi tai
herkkähipiäiseksi. Niinpä keskivertokoulutettavan kuosiin
sopimattomalta toisaalta odotetaan liikaa ja toisaalta liian
vähän—heikkouksista kärsii ja vahvuuksia ei
pääse näyttämään. Koulutettavan kykenemättömyys täyttää
odotuksia tulkitaan sitten asenneongelmaksi tai
piittaamattomuudeksi—molemmat vikoja jotka pitää
korjata
. Esimerkiksi kuntoon kohdistuvat odotukset helpottuvat
vain jos sattuu olemaan kauniimpaa sukupuolta. Asenteisiin,
arvomaailmaan, koulutustaustaan, harrastuksiin ja jopa uskonnollisuuteen
kohdistuvat ennakko‐odotukset sen sijaan näyttävät pitävän kaikissa
olosuhteissa. Kaikenkaikkiaan moisten asenteiden vaaliminen valtion
siunauksella on mielestäni lähinnä vastuutonta.
Erityisen huomionarvoinen piirre armeijan antamassa koulutuksessa on
sen ylitsevuotavaisen ruumiillinen luonne. Siitäkin huolimatta, että
nykysodankäynnissä asiantuntemus ja järki ovat vähintäänkin yhtä
tärkeitä kuin raaka fyysinen taistelukyky, armeijamme ei juurikaan
tarjoa mahdollisuuksia henkisen vireyden ylläpitoon. Myös vallitsevat
asenteet suosivat ruumiillisuutta yli tietojen ja taitojen; näin jopa
teknisimmissä aselajeissa. Hyvinä esimerkkeinä toimivat
puolustusvoimien lomapolitiikka ja koulutukseenvalintaperusteet. Kun
urheilija tarvitsee harjoittelu‐ tai kilpailuvapaata, hän saa sitä.
Kun opiskelija tarvitsee aikaa opiskeluun, hän saa sitä yleensä vain
koetta varten. Kiinnostavampaan koulutukseen taas karsitaan ensi sijassa
kriteerein, joita heikkokuntoisen tai väärin asennoituneen
voi
olla hyvinkin vaikea täyttää. Koulutusmenetelmätkin tuntuvat perin
vanhanaikaisilta—tuskin mikään muu nykyinen
opinahjo tunnustaisi ulkolukua merkittäväksi pedagogiseksi
menetelmäksi. Harrastusmahdollisuudetkin noudattavat samaa linjaa
rajoittuen pienissä varuskunnissa lähinnä urheiluun. Niinpä
järjestelmä jälleen ruokkii ajatusmaailmaa, joka on täysin
epäyhteensopiva aikamme siviilielämän kanssa.
Tietysti on pakko myöntää, että osa kritiikistäni nousee puhtaasti alokasajan turhautumisesta. Luulen kuitenkin, että sotilaskulttuurissa olisi paljon keskusteltavaa ja korjaamista muutenkin kuin vain säännöksiä parantamalla. En voi uskoa, että nykyisenlainen sotilaskoulutus voisi esimerkiksi koskaan täyttää akateemista vaatimustasoa (kuten pääesikunta tahtoo esittää) tai että se ylipäänsä voisi sellaisenaan säilyä kovin pitkälle kolmannelle vuosituhannelle.