Johan Hallgren
Huippusuositun kahden vuoden takaisen Lontoon konserttimatkan inspiroimana Cheapass Travels järjesti matkan taidemetalliyhtye Pain Of Salvationin kotikaupunkiin Eskilstunaan, jossa yhtye esitti joskus vuonna 2004 julkaistavan levynsä materiaalia. Ja "miksi tyytyä yhteen kun voi saada kaksi kahden hinnalla" -periaatteen voimalla matkaan kuului paikallaolo kahdessa esityksessä, mikä sinänsä on kunnioitettavaa, sillä sävelteosta esitetään tässä muodossaan yleisölle vain viisi kertaa koskaan.
Matka alkoi Helsingin rautatieasemalta junalla, joka lähti kohti Turkua kello 18.03. Yksi seurueemme jäsen kiirehti TKK:n avajaisista kovalla vauhdilla ja oletettavasti ylinopeutta Espoon keskukseen hypätäkseen junaan siellä. Mutta aitoon Murphy-henkeen juna pysähtyikin jo Leppävaaraan, ja kauko-ohjausvian tai vastaavan epämääräisyyden vuoksi junaliikenne oli seisokissa puolisen tuntia. Seisokin aikana noteerasimme, että istuimme samassa vaunussa illan artistivieraan eli itsensä Kirkan kanssa, tosin Kirka ei ollut cheapass ja oli ykkösluokan puolella.
Pysähdyksen "viihteestä" vastasi valtaosin reilusti virvokkeita nauttinut keski-ikäinen nainen, joka tuli junaan hermostuttuaan junaliikenteen seisomiseen ja siihen, ettei päässyt Espoon keskuksen Alkoon. Ohjelmaan kuului mm. kovaäänistä Mä oksalla ylimmällä -esitystä ja elämäntarinaa lukuisista avioliitoista. Parinkymmenen minuutin meuhkaamisen jälkeen nainen poistettiin junasta, ja samalla selvisi, että junan ovet ovat sisältä ulospäin lukossa, mutta ulkoa pääsee sisälle. Nerokasta. Lopulta junakin pääsi jatkamaan matkaansa, ja seurueen viimeinenkin jäsen pääsi mukaan.
Laivaan, joka totteli nimeä Viking Isabella, päästiin noin 40 minuuttia aikataulusta myöhässä, eli viime tingassa ennen laivan lähtöä. Matkanjohtaja yritti kiireisenä kävellä joukon johtajana yksinään laivaan kaikkien lippujen kanssa, mutta muutti kuitenkin mieltään. Hyttijaon jälkeen otettiin ensikosketus alkumatkan väsyneimpään WC-läträysvitsiin "and weee-eee-eee-eee flush". Samalla tuli koettua myös matkan ensimmäinen pienoinen kriisi, kun isomman tarpeen jälkeen huomattiin WC-paperin olevan totaalisen loppu. Pitkähkön metsästysreissun jälkeen sitäkin lopulta löytyi.
Illan ohjelmaan kuului pakollinen tax free -visiitti, korttipelihuonoilua hytissä, sekä Applen viihde-elektroniikan toiminnan ihastelu, eli kuinka Windows-iPod synkataan Macciin. Testistä paljastui myöhemmin vakavanlaatuista oireilua, josta lisää myöhemmin... Maittavan pihviaterian jälkeen laivamatkan kiistaton kohokohta oli kuitenkin itsensä Kirkan esiintyminen. Pakollisten hempeilyhittien lisäksi setti painottui vahvasti oikeaan rokkiin, mukaanlukien meneviä Born To Be Wild -tyylisiä 60- ja 70-luvun hittejä. On se Kirka kova äjjä laulamaan rokkia. Keikan jälkeen seurue suuntasi valtaosin hytteihin lepäämään.
Perjantaiaamu, ja niin kuollut yleisö kuin voi odottaa aamukuudelta olleen herätyksen jälkeen. Matka eteni hyvin sujuvasti bussilla satamasta Tukholman rautatieasemalle, josta matka jatkui junalla länteen kohti Eskilstunaa. Tällä kertaa ei innostanut kävellä aamuseitsemältä pitkin Tukholmaa, joten mm. legendaarinen Catch & Rape jäi tällä kertaa näkemättä. Junien tasainen laatu piti, nyt juna oli myöhässä vain parikymmentä minuuttia. Perillä Eskilstunassa oltiin noin yhdeksältä. Sujuva matkajärjestely palkitsi edelleen, sillä hotellihuoneet viehättävässä Hotelli Smedenissä saatiin välittömästi, eikä vasta iltapäivällä. Tässä vaiheessa osa siirtyi suoraan huoneen puolelle jatkamaan lyhyeksi jääneitä unia, muut tekivät kierroksen Eskilstunan keskustassa ennen lepotaukoa. Hillittömimmän reaktion sai aikaan kulman takaa löytynyt Tiimari, aggressiivisimman reaktion vahvasti katukuvassa näkyneen eurokampanjoinnin nej-puolen propaganda. Eskilstuna myönnettiin erittäin kauniiksi ja miellyttäväksi pikkukaupunki, puistoja ja erityisesti vesistöjä on reilusti. Ja onhan Ruotsi maailman toiseksi suomalaisin maa.
Iltapäivällä muutaman tunnin nokosten jälkeen lomailu suuntautui kierrokselle keskustassa sopivaa ruokapaikkaa hakemaan. Voittajaksi selviytyi ravintola nimeltä Akropolis välittömästi eurosotatantereena toimineen torin kyljessä. Pihvit eri muodoissaan oli päivän sana. Aterian jälkeen osa palautui jälleen hotellille, osa lähti etsimään illan keikkapaikkaa, Lokomotivetia. Matkan varrella suoritettiin mm. anti-ilkivaltaa, eli poistettiin eurotaistoon viitanneet NEJ-tarrat BE-mainosten päältä. Pitkähkön Munktellarenan kiertelyn jälkeen Lokomotivet löytyikin, tietysti liiankin näkyvältä paikalta. Juuri samaan aikaan paikalle osui kaksi kreikkalaista yhtyeen ystävää, jotka olivat myöhästyneet jostain fanitapaamisesta, joka oli sovittu puolta tuntia aiemmin Lokomotivetin eteen. Puhelinnumeroiden vaihdossa tapahtui kollektiivinen repeäminen Stress-soittoäänen kajahtaessa kreikkalaisesta Nokiasta. Samaan aikaan hotellissa oli jo ehditty ostaa käyttöoikeus hotellin WLAN-intternettiin, ja touhu olikin asiallisen elämätöntä. Television tarjotessa sopivasti Baywatchin ja Charlie's Angelsin tasoista roskaa sujui parin tunnin odottelu huonoja jutellessa. Päivän katastrofi saatiin aikaan, kun selvisi, että iBook oli tuhonnut ison kasan epävirallisten mutta Applen hyväksymien softien kanssa käytetyn iPodin kappalevalikoimasta poistamatta niitä kuitenkaan tietokannasta.
Kuuden aikoihin suuntasikin matka sitten kohti Lokomotivetia ja illan päätapahtumaa, seitsemältä alkavaa konserttia. Paikka oli käytännössä harrastelijateatteri, jossa oli jopa kahvitarjoilua, eikä tapahtuma vaikuttanut ollenkaan hevikonsertilta. Puoli seitsemän jälkeen alkoi jonoakin kertyä hieman enemmän, ja lopulta yleisö päästettiin sisälle teatterisalin puolelle.
Käsiohjelma ja juonisynopsi, sivu 1 ja sivu 2.
Pain Of Salvation
Daniel Gildenlöw - laulu, kitara, lyömäsoittimet, ohjelmointiSettilista kaikessa komeudessaan:
Kesto noin 68 minuuttia.
On myönnettävä, että ensivaikutelma oli lievästi sanottuna hämmentynyt. Orkesterivetoinen puolimusikaali jopa hyvin vähäisillä kitaraosuuksilla on melkoisen rohkea veto. Koskaan ennen ei ole tullut oltua rokkikonsertissa, jossa yleisö on koko ajan niin hiirenhiljaa. No, oikeastaan tapahtuma ei ollutkaan normaali rokkikonsertti, vaan jotain hybridiä teatterin, rokin ja sinfonian välimaastosta vaatetuksineen, propseineen ja videokankaineen. Ja Daniel on oikeasti aivan eläimellisen hyvä laulaja.
|
Johan Hallgren |
|---|
Ehdottoman tarttuvia kohtia ja kunnon runttaustakin löytyi riittävästi, ja vaikka joidenkin kohtien suhteen oli varauksia, jäi hommasta varovaisen POSitiivinen maku. Esityksen loputtua komeaan perkussiokliimaksiin yleisö antoi luonnollisesti pitkät aplodit seisaaltaan. Mieleenpainuvimmat hetket olivat Danielin luutun siivittämä folk-osuus, pari kunnon runttaushetkeä, massiiviset kliimaksibiisit, Kristofferin bassotäppäys, sekä tietysti enemmän esityksenä kuin kappaleena vakuuttanut Mr. Money -teema.
Konsertin loputtua pienikokoinen mutta suurirastainen kitaristi Johan Hallgren, joka hurmaavan lavaesiintymisensä vuoksi ristittiin valssineekeriksi, suostui ohikulkumatkallaan valokuvamalliksi, ja totesi teoksen vaativan toisenkin kuuntelun melodioiden ollessa lopulta hyvinkin tarttuvia.
Vaikka siihen oli varustauduttu mm. levyjen vihoilla, ei perjantaina aloitettu sen kummempaa fanitusta paria lyhyttä sanavaihtoa enempää Danielinkin sujahdettua puolihuomaamatta pois paikalta. Sen sijaan tuttavuutta hierottiin progemetalliorkesteri Thresholdin jokapaikanhöyläksi paljastuneen britin kanssa.
Paluumatka hotellille tutustutti paikalliseen perjantai-illan äänekkääseen pillurallikulttuuriin. Muutama kookas jenkkimobiili, joista yksi ihan oikeasti pomppi, herätti suurta huvitusta, mutta pisteet keräsi extreme casemodiksi nimetty tapaus, jossa auton pohjaan (!) oli laitettu kirkkaat siniset valot. Hotellilta lähdettiin vielä metsästämään iltapalaa, ja huomiota sai mm. Corvette, jonka rekisterikilvessä luki mauttomasti A1. Sopivan snägärin löydyttyä herätti pientä ihmetystä ruotsalainen tapa tarjoilla hampurilaisia kahdensadan gramman pihveillä, ilmiöön oli tutustuttu jo edellisellä Ruotsiin suuntautuneella konserttimatkalla.
Keskustelussa esiintyi vahvasti idea ottaa seuraavan illan keikalle mukaan aurinkolasit, ja suorittaa eräänlaista audience participationia. Idea oli kaikessa huonoudessaan kerrassaan nerokas, joten se päätettiin toteuttaa. Illan hämärässä kävellessä huomattiin vielä välittömästi hotellin vierestä huvittavasti nimetty pulju El Pelo.
Pitkälle yöhön jatkunut pilluralli piti huolen, etteivät herkemmät nukkuneet kovin hyvin ennen aamuyötä.
Aamulla herätys oli enemmän tai vähemmän kelvollisten yöunien jälkeen yhdeksän pintaan, ajoissa hyödyntämään hotellin tarjoamaa aamiaista. Aamiaisen pääpaino oli vahvasti pekonilla ja appelsiinimehulla. Koska yksimielisesti lisää unta ei kaivattu, lähdettiin etsimään aurinkolaseja iltaa varten. Lukuisten paikkojen koluamisen jälkeen kaikki löysivätkin makuunsa ja budjettiinsa sopivat, ja bonuksena tarttui mukaan vielä yksi loistava Palm-taskutietokone.
Lounasajan lähestyessä ruokavalioksi valittiin pizza. Parin korttelin päästä hotellilta löytyi Shakespeare-aiheinen pizzeria, jonka sisustus ei kovin Shakespearea kuitenkaan ollut. Erikoiset pizzat bearnaisekastikkeineen ja parman kinkkuineen kuitenkin maittoivat ja täyttivät. Mutta lasku aiheutti vaihteeksi pienoisen sählingin, siitä ei nimittäin nähnyt kenen osa oli mitäkin, ja mitä mikäkin itse asiassa maksoi. Huomion arvoisena asiana laskussa oli tosin hinnat euroinakin. Lopulta sopu syntyi, ja kuusihenkinen seurue poistui paikalta 527 kruunua köyhempänä.
Hetken huvitus irtosi mainosjulisteesta, jonka mukaan The Residents on tulossa Eskilstunaan keikkailemaan. Kyseessä oli kuitenkin eri yhtye kuin se tunnetuin tuntematon yhtye. Röhnötys jatkui hotellissa pääasiassa ihmetellen television eurokeskustelua ja minisarjoille jatkoksi tehtyä 80-lukuhenkisyydellään huvittanutta V-TV-sarjaa, jota ei Suomen televisiossa ole koskaan nähty. Iltaa varten tuli viritettyä myös insinöörihenkinen jääkaappiratkaisu, joka piti juotavia edes hieman huoneenlämpöä viileämpänä.
Vaikka olimme paikalla heti kuuden jälkeen, oli jono huomattavasti pitempi kuin perjantaina, ja samalla jouduimme käytännössä unohtamaan eturivitoiveet. Tällä kertaa tiesi mitä odottaa, ja koko hommaan suhtautui hieman eri tavalla (setti oli luonnollisesti täysin identtinen edellisen illan kanssa). Hyvin moni muukin oli keksinyt hienon aurinkolasi-idean setin audience participation -osuudeksi, ja se toimikin hyvin hauskasti. Toisella kerralla kuunneltuna kokonaisuus tuntui huimasti paremmalta. Ja kuinka oikeassa Hallgren olikaan, monet teoksen kohdat jäivät vainoamaan pääkopan perukoille niin pitkäksi aikaa, kunnes ne saadaan CD-muodossa kaupasta ehkä joskus keväällä 2004.
Aplodit olivat vielä raivokkaammat kuin perjantaina, ja keikan loputtua oli vuorossa pakollinen fanitusosuus. Yhtyeen jäsenet jäivät hengailemaan salin liepeille, ja jakelivat nimikirjoituksia, valokuvaposeerauksia ja ajatuksiaan. Rytmikone Johan Langell vihjaili, että toinen jäljellä olevista esityksistä ja yksi esitys ilman yleisöä aiotaan taltioida mahdollista DVD-julkaisua varten. Erittäin mukavaa ja maanläheistä porukkaa.
Fiiliksissä palattiin jälleen hotellin suuntaan. Yksi setin kappale löytyi GSM:lle taltioituna erittäin huonolaatuisena bootlegginä, mutta se lienee parasta mitä vähään aikaan on saatavilla muistia virkistämässä. Vielä ennen hotellia otettiin jatko-osa legendaariselle pojat-kuvalle, luonnollisesti pahat pojat. Tässä vaiheessa alkoi iskeä mieleen vahvemmin se karmiva ajatus, että tuota hienoa materiaalia ei välttämättä kuule uudestaan ennen seuraavaa kevättä.
Hotellilasku, loppusummaltaan miehekkäät 6270 väärää rahayksikköä maksettiin jo iltatuimaan, ja pebadiilailtua aikaisen lähdön vuoksi aikainen privaattiaamiainen. Loppuilta nautittiin jääkaapin antimia ja intternettiä, aidon elämättömään tyyliin.
 ATK:n sankarit |
|---|
Paluumatkapäivän aamuna herättiin jo kuuden jälkeen aamiaiselle. Juna kohti Södertäljeä lähti klo 7.30, ja oli aika heittää hyvästit Eskilstunalle. Matkasuunnitelman ainoa heikommin optimoitu vaihe odotti Södertäljessä, jossa piti odottaa puolitoista tuntia puoli kymmeneltä lähtevää lentokenttäbussia, paluukyydiksi oli hankittu euron (plus 13 euroa veroja, vain Suomessa...) halpislennot Skavstasta Tampereelle. Asemalla ihmeteltiin omituisella käyttöliittymällä varustettua virvokeautomaattia, ja säädettiin aateekoota, kuinkas muuten. Aamun huippusaavutus oli saada kaksi konetta soittamaan samaa kappaletta tasan samassa tahdissa. WLAN-yhteyden yli pelattu DOOM toimi hieman heikommin.
Lopulta oli aika siirtyä ulos odottelemaan lentokenttäbussia, jonka kanssa piti jäädä puolen tunnin marginaali lentokoneen check-inin kanssa. Hetki ihmeteltiin, miksi Tukholman Skavsta-lentokenttä sijaitsee Nyköpingissä, sadan kilometrin päässä Tukholmasta. Lentokenttäbussi saapuikin melkein ajallaan, mutta oli täynnä. Kuljettaja soitti jollekin, ja sanoi toisen bussin tulevan noin kymmenen minuutin kuluttua. Kun vartin päästä bussia ei kuulunut alkoi backup-suunnitelman harkitseminen "raha ratkaisee ongelmat" -henkeen. Kun check-in -deadline oli alle tunnin päässä, kymmenen minuuttia oli kestänyt jo puoli tuntia, ja taksikuskin matka-aika-arvio oli 50 minuuttia, päätettii turvautua taksiin bussia varmempana vaihtoehtona.
Toisen taksin kuljettaja osoittautui hauskaksi tyypiksi ja loistavaksi viihteeksi koko matkan ajalle. Hän arvasi seurueen välittömästi jossain konsertissa olleeksi, ja paljastui aidoksi roudarihipiksi. Tarinoiden linja oli tasoa "silloin kun Tasavallan presidentti ei vielä ollut progea..." ja "silloin kun tapasin John Lennonin...", ja mies tunnusti omistavansa 6000 vinyylilevyn kokoelman. Kaikesta huolimatta parhaan repeämisen aiheuttivat kuitenkin matkan varrella nähdyt ruotsalaiset paikannimet.
Reilun puolen tunnin 130 lasissa ajelun jälkeen ehdittiinkin hyvissä ajoin lentoasemalle. Kiusauksesta huolimatta kukaan ei käynyt käsittelemässä päin naamaa valehdellutta bussikuskia, joka nähtiin tupakoimassa sisäänkäynnin tuntumassa. Tarinan opetus: Flygbussarna imee.
Skavstan halpalentoterminaali paljastui lopulta huvittavasti osin teltaksi, mutta lentokone sentään miehekkääksi 737:ksi. Ryanairin mielenkiintoisuuksiin kuului se, että aikatauluilla ei niin hirveästi väliä ole, kunhan nyt sinne päin menee. Lento Tampereelle on mauttoman lyhyt, lentokorkeudessa ei montaa minuuttia ehdi viettää ennen laskeutumisen aloittamista. Ja tuli taasen todettua, että ilmasta on yllättävän vaikea tunnistaa kaupunkeja. Tampereelle laskeuduttiinkin sitten peräti puoli tuntia etuajassa.
Seurueen viimeinen yhteinen etappi suuntasi bussilla Pirkkalasta Tampereen rautatieasemalle, jossa tapahtui hajaantuminen, kuka syömään, kuka sosialisoimaan ja kuka suoraan Helsinkiin. Useimmat kävivät kokeilemassa paikallista ruokatarjontaa ennen junamatkaa.
Junamatkailu säilytti tasaisen laatunsa loppuun asti. Pendolinon kuulutettiin olevan myöhässä 20 minuuttia, mutta asemalle se tuli vain 10 minuuttia myöhässä. Onneksi VR:n uudet aikataulut ovat niin tiukalle hirtetyt, että räjähtävät käsiin pienimmistäkin vioista. Niinpä matkalla pysähdeltiin tuppukylissä ja keskellä metsää odottelemassa välillä junien ohitusta, välillä ei mitään näkyvää. Helsingissä oltiin puoli tuntia myöhässä. Kannatti maksaa Pendolinosta.
