Huumekaupunki Turku
Suomen kaukaa kiertävillä yhtyeillä on pitkät perinteet. Tämän matkakertomuksen taustoihin kuuluu oleellisena lokakuun 2001 lopun Savatagen ja Symphony X:n kiertue, jota oltiin osittain samalla porukalla lähdössä katsomaan Lontooseen. Kaikki oli varattu valmiiksi, kaikki oli suunniteltu tarkemmin kuin koskaan ennen, mutta sitten syyskuun tapahtumien jälkeen jenkkiyhtyeet alkoivat jänistää ja peruivat Euroopan kiertueensa hyvin lyhyellä varoitusajalla kokonaan. Olimme siis kaikessa kyynisyydessämme osanneet jo varautua odottamattomiin käänteisiin.
Eräänä tiistaina matkaan lähti 13 teinihevin ja suoritusmetallin ystävää, viisi Tampereelta, yksi Oulusta, kuusi Helsingistä ja yksi Turusta. Tämä kertomus ei kata juurikaan tamperelaisten edesottamuksia, sillä he kulkivat omia polkujaan. Kuten mikä tahansa reissu Ruotsiin, tämäkin alkoi junareissulla Ruotsin lähimpään naapuriin Turkuun. Tällä kertaa Helsingistä matka taittui Pendolinolla, joka pääsi perille talvisesta säästä huolimatta.
|
Huumekaupunki Turku |
|---|
Turussa mukaan liittyi oppaaksi joukkomme turkulainen. Turun hengen tiivisti huumeapteekki, josta mukaan tarttui nippu korvatulppia. Samoihin aikoihin kuultiin tamperelaiselta seurueelta, johon kuului mm. ainoa mistään käytännön järjestelyistä jotain tietävä matkanjohtajamme, että heidän junansa oli jumittunut Toijalaan jo yli puoleksi tunniksi jonkun auton otettua lähikontaktia junan kanssa. Jonkin toisen junan, mutta liikenne oli silti poikki. Erittäin positiivista, koska junan piti olla perillä satamassa puoli tuntia ennen laivan lähtöä.
Taisteltuamme Turun olosuhteita vastaan löysimme lopulta tiemme perille satamaan, jonne pian perässämme muita reittejä päätynyt paikallisoppaamme totesi ottaneensa vahingossa mukaan likapyykkipussin puhtaiden vaatteiden sijasta. Tampereen seurueelta kuului, että he olivat päässeet liikkeelle ja ehtisivät satamaan vielä ennen laivan lähtöä. Odotellessamme oli vaikea olla kiinnittämättä huomiota muun matkustajakunnan demografiaan, joka tuntui painottuvan hyvin vahvasti eläkeläismummojen puolelle. Lopulta myös tamperelaisten junakin saapui, ja pääsimme astumaan Amorellalle noin minuuttia ennen yhdeksää, ja laiva pääsikin lähtemään melkein ajallaan.
Hytinarvontaruletin jälkeen haimme luonnollisesti suuhunpantavaa illan ratoksi Tax Freestä, jossa elämättömimmästä vitsistä vastasi viini nimeltään Invalid Port. Erään maksullisen internet-kioskin haksorointiyritys buffer overflow'lla ja Windowsin näppäinoikoteillä ei valitettavasti ottanut onnistuakseen, joten elämättömyys jatkui hytissä, jossa kokoonnuimme kannettavan viihdekeskuksen (Apple iPod & iBook) ympärille. Katseltuamme nipun C64-demoja ja kokeiltuamme PSX-emulaattorilla muutamaa peliä vakiinnuimme kuuntelemaan musiikkia ja jauhamaan paskaa. Myöhemmin jotkut lähtivät tutkimaan laivaa ja viihdemateriaali vaihtui Spinal Tapin ja Queensr˙chen live-DVD:iksi. Hiljalleen päästiin myös sängyn puolelle, ja henkilöstä riippuen untakin kertyi huimat 1-5 tuntia. Aamukuudelta herätys muistutti kyseessä olevan tavallinen reittilaiva, ja laivaa yöllä tarkemmin kolunneet totesivat lievästi krapulaisina tasaisen laadun jatkuneen mopon hukkumisella.
 Ruotsalaista palvelua |
|---|
 Ydinsotapääte |
|---|
Kun laiva rantautui Tukholmaan tajusimme vihdoin karun totuuden jatkosta. Hotelliin pääsisimme vasta puoliltapäivin, ja kello ei ollut vielä edes seitsemää. Hotelli oli kuitenkin kävelymatkan päässä, joten suuntasimme sinne. Matkalla huvitusta aiheutti jonkin snägärinkaltaisen ikkunasta löytynyt nuuskahinnasto. Hotelliin päästyämme jumituimme aulaan idlaamaan. Ja kuulimme, että huoneisiin pääseekin vasta kahdelta. Tässä vaiheessa tapahtui kollektiivinen hajoaminen, mutta onneksi hotellin aulasta löytyi aito ydinsotapääte, jonka näppäimistökin reagoi kunhan vain muisti painaa tarpeeksi kovaa ja asenteella. Pakollinen IRC-annos oli siis taattu.
Pienen tovin kuluttua aamupäivän vietto jatkui kierroksella ympäristössä. Suoritettuamme pari ympyrälenkkiä hyisessä Tukholmassa päädyimme hotellin viereiseen McDonald'siin, joka oli ensimmäinen auennut putiikki lähistöllä. Myyntikulin sai kiitettävästi sekaisin maksamalla aamiaisen euroilla, joita kuitenkin ainakin ovessa olleen lapun mukaan hyväksyivät ihan virallisestikin. Kun naapurissa ollut kahvilaravintola aukesi, suoritettiin siirtymä sinne aamukahvin ääreen laukomaan äärimmäisen väsyneitä ja huonoja juttuja. Samalla tuli myös kokeiltua, että on mahdollista nukkua ravintolan pöydällä.
Puolenpäivän lähestyessä lähdimme etsimään ruokaa. Kun hotellia vastapäätä ollut pihvipaikka suureksi pettymykseksi aukesikin vasta iltapäivällä siirtyi etsintä läheiseen kauppakeskukseen. Ruokapaikan haku oli hyvin progressiivista edestakaisin sahaamista (eli kaikki pitää tehdä vaikeimman mukaan). Lopulta päästiin jonkinlaiseen kompromissiin paikasta, ja hittiruoka oli maustevoissa (paino voilla) uitettua piffiä. Kello yhden jälkeen palasimmekin jo hotelliin lamettumaan, ja onneksi jo vähäisen puolikuoleman leikkimisen jälkeen vastaanottotäti osasi huikata että huoneisiin pääsisi jo. Suunnitelma siis jatkui 3-4 tunnilla unta ennen illan päätapahtumaa. Valitettavasti hotelli oli ensimmäinen asia joka petti pahasti matkan muuten tasaisessa laadussa, sillä huoneet olivat erittäin viihtyisiä ja sängyt mukavia.
Kuuden aikoihin odotti kokoontuminen ala-aulaan. Ennakkotietojemme mukaan ovien aukeamisaika olisi 19.00, ja alkuperäinen suunnitelma tähtäsi läsnäoloon silloin. Mutta kun vielä puoli seitsemän jälkeen lipuista vastaavat tamperelaiset hinasivat huoneissaan (lue: nainen matkassa) alkoivat jotkut hermostua. Kun lippuvastaavalle parin kännykkäpuhelun jälkeen ilmoitti, että keikka alkaa lehden mukaan jo 19.30 tuli vipinää kinttuihin. Kun vihdoinkin oli porukka kasassa luovuimme sekä metrosta että kävelystä hotellin edessä odottaneiden taksien eduksi. Toisessa taksissa jouduttiin kärsimään kuskista, joka soitti äärimmäisellä volumella nauhoitettua radiota(!) kasetilta.
 Mutta missä on POS? |
|---|
Parin kilometrin päästa löytyi kuuluisan Globen-pallon kyljestä pienempi jäähalli Hovet. Mutta lippuja ei vielä ollut. Seuraava ongelma paljastui paikallisessa lippupuodissa, hienosta nettisysteemistä varatut liput eivät olleetkaan kuten piti, vaan aivan hajallaan. Onneksi tilaa kuitenkin oli sen verran, että pienen säädön jälkeen onnistuimme saamaan paikat yhdestä kasasta kahdessa rivissä, mutta aikaa tuhraantui jossain määrin. Kun lopulta yhden harhakierroksen jälkeen oikeat sisäänkäynnit löytyivät pääsimme sisällekin juuri oikeaan aikaan. Ensimmäiset porukastamme istuivat paikalleen noin kaksi minuuttia ennen valojen pimentymistä, viimeiset juuri Pain Of Salvationin intronauhan loppuessa.
Hovet oli jaettu puolikkaaksi amfiareenaksi taannoisen Helsingin jäähallin Dream Theater -keikan tavoin. Katsomoiden rappuset olivat ahdistavan jyrkät, ja seurueemme paikat olivat hieman piippuhyllyhenkisesti suht ylhäällä takakatsomossa, mutta se ei päässyt juurikaan häiritsemään. Keikka tuntui kuitenkin myyneen aika hyvin, ja paikka oli melkoisen täynnä, vaikka ei kuitenkaan aivan piripinnassa.
Etukäteen melkeinpä useimmat mukanaolleista odottivat innokkaammin Pain Of Salvationia, sillä Dream Theater oli jo nähty montakin kertaa. Pain Of Salvation kärsi luonnollisesti kaikista perinteisistä lämmittelijäaktien ongelmista. Tila oli rajallinen, soundit erityisesti alkusetistä huonot, valaistus aneeminen ja yleisö ei vaikuttanut tuntevan materiaalia kovinkaan hyvin. Silti sedillä oli meno päällä ja suoritus hallussa. Biisivalikoima painottui oletettavasti lämmittelyaseman vuoksi mätömpään puoleen, ja soittoa kesti noin 45 minuuttia. Olisi varmasti todellista herkkua nähdä Pain Of Salvation pääesiintyjänä normaalilla tuotannolla ja täysimittaisella setillä.
Keulamiesnero Daniel Gildenlöw oli suurimman osan ajasta sidoksissa kitaraansa ja siksi varsin hillitty, mutta lopulta yhden kitaran voimin soitetun erittäin energisen Insiden aikana pääsi juoksemaan ympäri lavaa lauluunsa keskittyen. Ja laulu olikin kautta setin erinomaisen sujuvaa, Gildenlöw kykeni toistamaan kaiken mahdolliseen murinoistaan ylärekisteriin sujuvasti livenäkin. Kakkoskitaristi Johan Hallgren puolestaan leikki hyperaktiivista eläintä tiuhaan. Basisti Kristoffer Gildenlöw vaihtoi soittimensa Undertow'n ajaksi selloksi. Dream Theaterin rumpali Mike Portnoy aiheutti oman hämmennyksensä käymällä erikoisessa varustuksessa tuomassa yhtyeelle tuoreita hedelmiä Ashesin alkaessa. Sääli että välispiikit olivat kotiyleisön edessä juuri sillä väärällä kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt.
Setin loputtua oli seuraava etappi myyntikoju, jossa odotetusti oli valikoimassa sekä paitoja että levyjä. Ensijärkytys oli tietysti hintataso, eli 270kr (n. 30e) tai 370kr (n. 40e) paidoista. Tässä vaiheessa jouduttiin arpomaan budjetit uusiksi, sillä käteiskruunut olivat hyvin rajallinen resurssi. Lopulta monien velkajärjestelyjen jälkeen useimmat halukkaat onnistuivat saamaan paidan, mutta 170 kruunun (n. 18.5e) hintaista Remedy Lane -CD:tä ei kovista himoista huolimatta kukaan ostanut.
Vaikka setin suunta oli ainakin joillekin hyvin pitkälle etukäteen tiedossa jaksoi esityksen energisyys ja toimivuus yllättää lähes kaikki. Vokalisti James LaBrie on oppinut merkittävästi livevarmuutta, ja vaikka edelleen onkin selkeästi yhtyeen heikoin lenkki ei enää sorru määkimiseen ja rääkymiseen ylärekisterin loppuessa yhtä usein kuin vielä 3-4 vuotta sitten. Ehdottomasti positiivisinta oli kuitenkin koko tuontannon kattava biisivalikoima hieman harvinaisempiakin livepaloja myöten, ja uusi levy jäikin jopa yllättävän vähälle painolle vain kolmella kappaleella. Vastoin monia ennakkoluuloja kappaleita ei myöskään suoritettu nuotilleen, vaan mukana oli levyversioista poikkeavia sovituksia lisäjameineen. Settilistan ylläpitoa muistettiin hankaloittaa heittämällä sekaisin satunnaisia pätkiä jopa muiden yhtyeiden kappaleista. Virheitä soitosta oli silti aivan turha hakea. Moni oli valmis antamaan anteeksi Dream Theaterin varhaisempien kiertueiden konemaisen suorituksen ja LaBrien epävarmat otteet.
Paluumatka suoritettiin kiireettömästi kävellen, kokeillen matkan varrelta mm. käsittämättömän kokoisella 200 gramman pihvillä varustettua hampurilaista. Valitettavasti kenelläkään ei ollut mukana kameraa, jolla ikuistaa tien varressa ollut skientologien kirkko jälkipolville. Hotellilla suoritettiin jakaantuminen osan aloittaessa univelkojen lyhennykset, muiden kokoontuessa virittämään iBookilla DVD-toistoa hotellihuoneen televisioon. Vastoin kaikkia odotuksia SCART-viritys onnistui sateenkaarenkirjavalla komposiitilla, ja ohjelmana oli illan henkeen sopiva Judas Priestin nykyisen vokalistin Tim "Ripper" Owensin tositarinaan löysästi pohjautuva fiktiivinen musiikkikomedia Rock Star.
Loskasateisen Tukholman aamu valkeni. Kokoontumisajot oli sovittu aulaan puolillepäivin, jolloin piti hotellihuoneista luopua. Koska laiva lähtisi vasta iltakahdeksalta, oli hyvää aikaa kierrellä paikallisia liikkeitä. Ensimmäinen stoppi oli noin sadan metrin päässä sijaitseva musiikkiliike, joka kiinnosti erityisesti sumppia, joka oli tosissaan innostunut kalliin Parker Fly -kitaran hankkimisesta nähtyään sellaisen Daniel Gildenlöwin käpälöimänä. Tappion ilmapiiri oli vahva kuultuamme, että samaan aikaan kun lametuimme hotellihuoneita odottamassa oli John Petrucci ollut juuri tässä liikkeessä pitämässä kitaraklinikkaa. Kun sumppi arvioi viettävänsä liikkeessä ehkä 3-4 tuntia eri laitteita räpläillen muu porukka poistui kohti Gamla Stania.
"Ironia on joskus ironista." -- Ruhtinas
 Elämä ostettu |
|---|
 Are you justified? |
|---|
Päivän ehdottomaksi ykköshitiksi, ja puhkikulutetuimmaksi ja väsyneimmäksi vitsiksi muodostui elämän ostaminen 7-eleven -puodeista. Pulloja tuli ostettua pari kerrallaan noin viiteen otteeseen. Osta elämä, vain 18.50kr/0.5l, sis. pantti. Muissa havainnoissa todettiin, että hajottavinta Ruotsissa ei ole paikallisten omituinen kieli, eikä väärään suuntaan aukeavat liikkeiden ovet, vaan äärettömän ruma ja epästandardi raha. Oikea raha kelpasi vain hyvin, hyvin harvoissa paikoissa.
Palloilun ykköskohteena oli erityisesti levykauppa Progress Records, johon useimmat olivat tehneet tuttavuutta jo aiemminkin. Reissun kevyesti huonoimmat alapäävitsit liittyivät loskasateessa kastuneisiin betonileijoniin ja lompakonmyyjään. Ensimmäinen kävely Gamla Stanin halki jäi kuitenkin lähes tuloksettomaksi, joten pienen arpomisen jälkeen päädyimme pienelle levolle kahvilaan. Samalla saimme sumpilta puhelimitse ehdottomasti absurdeimmat kuulumiset hetkeen. Hän ei ollut ostanut kitaraa, mutta oli "vahingossa" myynyt alustavasti weppiä samaiselle liikkeelle, joka sittemmin paljastui pohjoismaiden suurimmaksi alan ketjuksi. Mahtoi olla näky kun kuusi suomalaista hirnui ruotsalaisen kahvilan nurkassa kovaäänisesti ja pitkään.
Kierros jatkui, ja lopulta Progress Recordskin löytyi erikoisen maamerkin kautta. Pohtiessamme olimmeko jo kulkeneet tätä katua todettiin että kyllä, koska viereinen DD-kuppeja ikkunassaan mainostanut rintaliiviliike oli selvästi erittäin tuttu. Valitettavasti kukaan ei huomannut kuvallisesti dokumentoida kyseistä maamerkkiä. Kun ruoka-ajan lähestyminen oli selviö, keksimme nyt hyödyntää hotellia vastapäätä ollutta pihvipaikkaa. Seurueen oululainen jäsen lähti tapaamaan Peter-nimistä ruotsalaista blondia muiden päästessä perille vain parilla Elämä-täydennyspysähdyksellä.
Tässä vaiheessa yhteenlasketut kruunukäteisvarat eivät varmaan olisi riittäneet kahteenkaan pihviin, saati sitten seitsemään, joten lasku päätettiin vinguttaa kolmen Visan piikkiin limittejä uhmaten. Ruokakeskustelun tiukin väittely käytiin aiheesta "käyttöliittymä - käyli vai käli?". Sapuskoinnin päätyttyä kello olikin jo noin kuusi paikallista aikaa, joten oli syytä alkaa suunnitella laivaterminaaliin palaamista. Mutta nythän se hupi vasta alkoi.
Seitsemän hengen aterian laskun loppusumma oli noin 1300 kruunua. Paperilaskelmien ja -jäsentelyjen jälkeen tämä oli tarkoitus maksaa neljänä eränä samalla jotenkin järkiperäistäen ihmisten välisiä velkarelaatioita. Kaksi henkilöä yhdellä Visalla, yksi henkilö käteisellä ja toisella Visalla, kolme muuta kolmannella Visalla, ja viimeinen henkilö käteisellä. Ensimmäinen Visa-maksu sujui hyvin. Toinen Visa-maksu sujui hyvin. Kolmas Visa-maksu ei sujunut, mikä oli kovin kummallista, sillä Visa oli tasan samanlainen kuin toinenkin. Tarjoilija yritti vielä uudestaan, mutta homma ei edelleenkään toiminut. Samalla toisesta Visa-laskusta huomattiin, ettei siitä ollutkaan vähennetty käteisellä maksettua osuutta. Päätettiin, että epäonnistunut maksu suoritetaan toisella Visalla vähentäen maksettu käteisosuus siitä. Nyt kaikki näytti hyvältä, mutta lasku ei vieläkään täsmännyt. Käteisellä maksaneen henkilön osuus puuttui vielä, mutta se oli onneksi triviaali hoidettava. Lopulta ainakin yksi Visa-kuitti jäi allekirjoittamatta, mutta tarjoilijan mielestä kaikki oli kuitenkin kunnossa. Sekavaa? Niinpä. Yhteensä maksutapahtumaan kului aikaa puolisen tuntia. Voi vain kuvitella mitä mieltä onneton tarjoilija oikeasti oli tapahtuneesta.
 Är det här Viking Line? |
|---|
Viking Linen terminaaliin päästyämme hämärimmän vitsin suoritus oli seuraava: mennään infopisteeseen, kysytään onko tämä Viking Line, ja myöntävän vastauksen jälkeen vedetään repusta aito muovireplika viikinkisarvikypärästä päähän. Valitettavasti kameraa ei ollut taltioimassa infosedän reaktiota. Paluumatkan laiva oli käsittämättömän ankea 70-luvun designia huokuva Rosella, joka jälleen kerran muistutti laivamatkojen penseydestä. Tällä kertaa osanottajademografia painottui sentään vahvasti ruotsalaisiin teepeihin.
Illan ykkösviihde oli iFilosofian toteuttaminen kokoamalla puolessa tunnissa iBookilla ja iMoviella digikameran kuvista ja Rammstein-MP3:sta levoton lyhytelokuva matkasta. Koska taaskaan laivalla ei ollut karaokea joutuivat jotkut tyytymään Dream Theater ja Kuha. -tulkintoihin omassa hytissään, löytäen samalla miehekkään falsetin äänialastaan. Puolenyön lähestyessä jotkut tajusivat olevansa velkaa herra Nukkumatille, ja toimivan sen mukaisesti, kun taas toiset lähtivät tutustumaan DJ Zombien luomaan kuolleeseen tunnelmaan diskossa ja nauttimaan virvokkeista. Viimeiset kömpivät sänkyyn puolikuolleina sopivasti noin klo 5.55, herätyksen ollessa 6.00. Hyvin nukkuneilla oli naurussa pidättelemistä.
Maihin noustiin hieman ennen aamukahdeksaa. Onneksi Turusta on erittäin hyvät kulkuyhteydet pois. Kaikesta huolimatta matkan tasaisen laadun kruunasi satamasta lähtenyt juna, joka oli luonnollisesti myöhässä. Helsingistä saatiin vielä ostettua euroilla Remedy Lane ihka oikealla CD:llä ennen kotiutumista ja lepoa.
