Tekijänoikeudet

Tämä sivu on http://www.iki.fi/leopold/Tekijanoikeudet.html

Vuosi 2017

2017-02-07 & 08: Kiristyskirjefirma Hedman Partnersille tappio markkinaoikeudessa

Markkinaoikeus hylkäsi tekijänoikeuksien haltijan hyvitysmaksukanteen, joka perustui väitettyyn televisiosarjan jaksojen lataamiseen ja edelleen jakamiseen BitTorrent-vertaisverkossa
Vastaaja oli kiistänyt ladanneensa ja edelleen jakaneensa televisiosarjan jaksoja. Vastaaja perusteli kiistämistään muun muassa sillä, että vastaajan käytössä oli langaton internetyhteys, jota oli mahdollista käyttää myös vastaajan asunnon ulkopuolelta ja sillä, että vastaajan tietokoneista ja verkkokiintolevyistä ei tehdyssä tutkimuksessa löytynyt jälkiä televisiosarjan jaksoista tai BitTorrent-ohjelmasta.

Markkinaoikeus arvioi asiassa esitettyä näyttöä ja katsoi, että kantaja ei ole esittänyt riittävää selvitystä siitä, että vastaaja olisi itse henkilökohtaisesti suorittanut televisiosarjan jaksojen lataamiset. Tässä harkinnassa markkinaoikeus otti huomioon sen, ettei asiassa esitetty selvitystä siitä, että vastaajan langaton internetyhteys olisi ollut suojattu eikä asiassa esitetty muutakaan selvitystä, joka olisi suoraan liittänyt vastaajan televisiosarjan jaksojen lataamisiin. Vastaaja on lisäksi esittänyt selvitystä siitä, ettei hänen tietokoneillaan tai verkkokiintolevyillä ole jälkiä televisiosarjan jaksoista tai BitTorrent-ohjelmasta ja että hänen langattoman verkkonsa toimintasäde on voinut olla jopa 300 metriä.

Markkinaoikeus määräsi oikeudenhaltijat maksamaan yrittäjän oikeudenkäyntikulut, 28135.60 €.

Asiasta kirjoitetaan osuvasti Janne Paalijärven blogissa. Hesarilla on aiheesta seikkaperäinen kirjoitus.


Vuosi 2013

2013-04-30: Instagram ja Facebook saavat "tekijän"oikeudet varastamiinsa kuviin

Brittilässä, ja ihan varmasti kohta muuallakin, kaikki ilman oikeita copyright-merkintöjä olevat kuvat ovat automaattisesti yhdysvaltalaisten suuryritysten omaisuutta. Näin se tekijänoikeus kehittyy.

Vuosi 2007

2007-04-16: Sonyn uusi DVD-käytönesto

Sony ei ilmeisesti ole päässyt eroon vielä kaikista asiakkaistaan, joten he ottivat käyttöön uuden DVD-käytönestojärjestelmän, joka sekoittaa myös osan Sonyn omista DVD-soittimista. Yhtiöllä ei tietenkään ole tarjota korjaustoimenpiteitä kolme kuukautta sitten myytyyn soittimeen.

2007-03-12: Lex Karpela

Sivu ei ole uusi, mutta täälläkin on syytä olla siihen linkki.

2007-01-06: Miten raju nousu uutisoidaan laskuna

Ahneudella ja vääristelyllä ei ole mitään rajaa. Silmäni meinasivat pompata päästä, kun luin tämän jutun Yleisradion teksti-tv:n sivulta 162/1:
Yhdysvalloissa MUSIIKKILEVYMYYNTI    
laski viime vuonna lähes 5 prosenttia. 
Tilastossa on otettu huomioon sekä cd:t
että internetistä ostetut albumit.     
Kaikkiaan myynti nousi kuitenkin lähes 
viidenneksen, mikä selittyy yksittäis- 
ten kappaleiden nettiostoilla. 
Siis mitä hemmettiä? Otsikkona on, että musiikkilevymyynti on laskenut, mutta silti musiikin myynti onkin kasvanut! Minun piti lukea uutinen pariin kertaan ennen kuin edes ymmärsin, miten myynti voi samaan aikaan laskea 5 prosentilla, mutta silti nousta 20:llä. Miksei otsikkona ole, että musiikin kokonaismyynti on kasvanut huimasti? Nyt etsimään vaihtoehtoisia lähteitä. MTV3:n WWW-uutiset valottavat asiaa enemmän:
Albumimyynti laskussa USA:ssa
05.01.2007 11:27

Albumeiden myynti sekä digitaalisessa että CD-muodossa väheni Yhdysvalloissa 4,9 prosentilla viime vuonna. Yhä useampi kuluttaja lataa vain yksittäisiä kappaleita Internetistä, kertoo Nielsen SoundScanin kokoama tutkimus.

Nettilataamisen ansiosta musiikin kokonaismyynti nousi viime vuonna 19,4 prosenttia, mutta luku ei tyydytä markkinoita.

- Vuosi 2006 oli digitaalisen myynnin kannalta ennakko-odotuksia huonompi. Huolestuttavinta oli kuitenkin kasvun hidastuminen viimeisellä neljänneksellä, analyytikko Richard Greenfield sanoo.

- Olemme nyt enenevissä määrin huolestuneita siitä, että digitaalisten musiikkikappaleiden myynti kasvaisi odotetun 40 prosentin verran vuoden 2007 aikana.

Vuonna 2006 digitaalisten musiikkikappaleiden myynti nousi 65 prosentilla edellisvuodesta.

Raportin mukaan Yhdysvaltain albumimyynti laski viime vuonna 588,2 miljoonaan levyyn kun vielä vuotta aiemmin albumeja myytiin 618,9 miljoonaa kappaletta.

(MTV3-Reuters)

Siis MITÄ?! On olemassa satavuotias ala, tallennetun musiikin myynti. Satavuotiasta markkinaa tavataan usein kutsua kypsäksi. Tällä kypsällä markkinalla on nähty uskomaton, lähes 20 prosentin nousu ja uutinen otsikoidaan niin kuin kyseessä olisi myydyn musiikin hautajaiset. 20 prosentin kokonaisnousu "ei tyydytä markkinoita"! Anna mun kaikki kestää.

Kirjoituksen mukaan kaikkein huolestuttavinta on se, että verkkokaupan määrä ei ehkä tänä vuonna nousekaan lähes puolella. Sydämeni vuotaa verta levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen puolesta.


Vuosi 2006

Kai Puolamäki: Miten tekijänoikeuslakia lobattiin

Jussi Leinonen: Tekijänoikeusvalheet

Karpela sai mitä halusi: toisen sukupolven kopiosuojaukset sisältävät varastettua koodia ja tietenkin sekoittavat koneen

EU-komissiokaan ei ole Kampelan kanssa samaa mieltä kopiosuojauksista

Tekijänoikeuskaappausten valvontakeskus

Nyt riitti. Kun kerran itselle ostetun, mutta kopiosuojatun "CD":n kopioinnista tietokoneelle saa tämän vuoden alusta suuremman rangaistuksen kuin hakemalla Internetistä, tehdään sitten niin kuin Karpela, Liedes ja muut ilmeisesti toivovat: lopetan levyjen ostamisen ja tyydyn kopioimaan ne kavereilta, kirjastoista ja Internetistä. Kaipa 600 CD:tä onkin yhdelle ihmiselle tarpeeksi musiikkia eliniäksi.

Sinänsä on erittäin hauskaa, että Sonyn BMG:n "tekijänoikeussuoja"-ohjelmisto sisältää varastettua koodia. Miksi meidän pitäisi kunnioittaa kuvitteellisia aineettomia "oikeuksia"? Eiväthän ne kiinnosta edes niitä, jotka maailman muutosta näkemättä suunnittelevat tekijänoikeussuojan nimellä kulkevia haittaohjelmistoja.


©2006-7 Henrik Herranen

[Best viewed with any browser]