Varjojen paratiisi: Jeremiah

[Jeremiah 13]

Neljän ensimmäisen jakson perusteella kirjoitettu artikkeli (2002)

Jakso-oppaita

1. tuotantokauden jaksokommentit (2002)

2. tuotantokauden jaksokommentit (2004)


Artikkeli (2002-04-10)

Alkuhuomautukset

Spoilerivarauma

Tämän artikkeli kertoo Jeremiah-sarjan premissin ja tekee joitakin vähäisiä viitteitä jaksoihin. Varsinaisia kunnon spoilereita artikkeli ei sisällä.

Kirjoitusajankohdasta

Seuraava artikkeli kirjoitettiin tilanteessa, jossa olin nähnyt neljä ensimmäistä jaksoa Jeremiahista (kaksiosainen aloitusjakso ja kaksi varsinaista jaksoa).

Tuottajien historiaa

Joe M. Straczynski, lyhyemmin JMS, tunnetaan parhaiten miehenä, joka loi monimutkaisimman koskaan kasassa pysyneen televisiotieteistarinan, Babylon 5:n. Babylon 5 määritteli uudelleen monia amerikkalaisen, ja miksei kansainvälisenkin TV:n sääntöjä luomalla ensimmäistä kertaa viisi vuotta jatkuneen televisiosarjan, jossa jokainen osa on ikään kuin kirjan luku, ja jossa oli mukana pääpiirteittäin etukäteen laadittu nk. suuri tarina, joita erilliset, usein sinänsä merkityksettömät jaksot tukivat. Tätä juonikaariajattelua ovat monet yrittäneet kopioida - ja lähes aina mahalleen lässähtäen.

Vaan helppoa ei ole ollut JMS-universumillakaan. Babylon 5:n neljännen ja viidennen kauden aikoihin tehtiin muutamia B5-televisioelokuvia (mm. Thirdspace, River of Souls), jotka jättivät monet fanit varsin kylmiksi. Irrallisista elokuvista tuntui jotenkin puuttuvan Babylon 5:n henki. Jatkosarjaksi aiottu "Babylon 5: Crusade" lopetettiin vuonna 1998 melkein vuotta ennen ensimmäisenkään jakson esitystä tuotantoyhtiö TNT:n päädyttyä aivan eri linjoille JMS:n kanssa siitä, millainen sarjan tulisi olla. Viimeinen naula arkkuun tuntui olevan tammikuussa 2002 esitetty uuden jatkosarjan pilottielokuvaksi tarkoitettu "Babylon 5: To Live and Die in Starlight", joka ei minua innostanut juurikaan enempää kuin "Star Trek: Enterprisen" ensimmäinen kaksoisjakso. Kun "B5:TLaDiS" vielä sai heikot katsojaluvut, vaikutti minusta jo siltä, että JMS-maailma alkoi oikeasti supistua Spiderman-sarjakuvien mahdolliseen ostamiseen.

[JMS] [Sam Egan] Tämän pohjalta ei liene vaikea arvata, että odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla JMS:n (vasemmalla) ja Sam Eganin (oikealla) ShowTimelle tuottaman uuden Jeremiah-sarjan 20-osaisen ensimmäisen tuotantokauden suhteen - etenkin, kun senkin ensiesitystä ehdittiin tässä välillä lykätä puolella vuodella eteenpäin. Vaikka aloitusjakso oli ollut saatavillani jo jonkun aikaa, en vain ollut saanut itsestäni irti alkaa oikein katsomaan sitä. Niinpä käsilläni olikin ehtinyt kertyä 90 minuutin aloitusjakso ja kaksi varsinaista jaksoa - kunnes sitten eilen päätin, että "huomenna se eka jakso katsotaan, niin pääsee siitäkin eroon".

Tänään olen katsonut Jeremiahin aloitusjakson. Ja heti perään ne kaksi muutakin osaa. Jos jaksoja olisi ollut enemmän, olisin saattanut katsoa nekin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan heräsi hinku saada lisää uutta sarjaa.

Jeremiahin lähtökuopat

[Jeremiah 7] Jeremiah on Hermann Huppenin sarjakuvaan perustuva kertomus maailmasta, jossa virus/bakteeri/jokin vastaava biolääketieteen jalo muoto on päässyt karkuun, ja sen seurauksena kaikki sukukypsyyden saavuttaneet ihmiset ovat kuolleet puolen vuoden aikana pois. Vain lapset ovat jääneet henkiin maailmaan, jossa kukaan ei heitä enää hoida, ja jossa ilmeisesti vain brutaaleimmat ja älykkäimmät ovat pärjänneet.

Tästä on nyt aikaa 15 vuotta. Tauti tappoi kaikki aikuiset niin tehokkaasti, että vei itseltään kasvualustan, ja hävisi näin itse olemattomiin. Näin lapset ovat saaneet kaikessa rauhassa kasvaa nuoriksi aikuisiksi, ja vanhimmat heistä ovat nyt lähes 30-vuotiaita.

Sarjan tuplapitkässä aloitusjaksossa siellä täällä ajelehtinut Jeremiah (Luke Perry, kuvassa vasemmalla) tapaa toien ajelehtijan Kurdyn (Malcolm-Jamal Warner, kuvassa oikealla), ja nuoret päättävät parin yhteentörmäyksen jälkeen jatkaa matkaansa kimpassa.

Yleensä post-apokalyptiset tarinat kertovat ajasta, jolloin ihmisten menestys riippuu siitä, kuinka hyvin he pystyvät hyödyntämään menneen maailman tekniikkaa: purkkiruokaa, kulkuvälineitä (esim. Asvalttisoturi), jne. Jeremiah alkaa vaiheesta, jossa säilykkeet alkavat olla syötyjä ja ihmisten pitää päättää erikseen ja yhdessä, antavatko itsensä vaipua lopullisesti barbarismiin, vai yrittävätkö oppia uudelleen menneen ajan tietoa ja palauttaa sivilisaatiota.

Siinä mielessä tarina on JMS:mäinen, että vaikka alkutilanne vaikuttaa synkältä ja masentavaltakin, on siinä selvästi pohjalla toivonvire, ja hienovarainen muistutus siitä, että suuret tapahtumat syntyvät pienten ihmisten teoista. Menneen loiston palauttaminen (joka premissiltään tuo mieleen Babylon 5:n "The Deconstruction of Falling Starsin" munkkiosuuden) tuntuu ainakin näiden jaksojen perusteella oikein kelvolliseksi tarinan pohjaksi: se ei sido jokaista yksittäistä tarinaa, mutta voi vaikuttaa taustavoimana, johon monet tarinat voivat nivoutua. Ja tuleehan näissä jaksoissa esille pari uuttakin uhkakuvaa, joista varmasti saadaan lisäjäynää sankareidemme matkalle.

Mikä toimii, mikä taas ei?

[Jeremiah 11] Väsyneen "B5:TLaDiS"in jälkeen minusta alkoi vakavasti tuntua siltä, että JMS on käyttänyt kaikki osaamansa jipot ja osaa enää vain toistaa itseään (ketäpä tv-elokuvassa ei ärsyttäsi noin kiljoona kertaa toistettu sanonta "We live for The One, we die for The One"?). Nyt huomaankin, että JMS näyttääkin väsähtäneen vain Babylon-universumin tarinoiden kirjoittamiseen. Jeremiah oli monelta kannalta kuin raikas tuulahdus ja toi tyyliltään enemmänkin mieleen Ozin kuin Babylon 5:n. Mitä siis jäi käteen ensimmäisen katsoman perusteella?

Positiiviset puolet:

[Jeremiah 15] Neutraaleja huomioita: Negatiiviset puolet:

[Jeremiah 14] Kaikesta tästä hehkutuksesta ei liene vaikea arvata, että ihastuin siihen, mitä näin. TV-maailma vaikuttaa taas hieman mielenkiintoisemmalta: samaan aikaan, kun Nelosella esitettävät Ozin neloskauden jaksot muuttuvat koko ajan jännittävämmiksi, on nyt tullut toinenkin sarja, josta täytyy nähdä joka jakso (Reinikainenhan loppui juuri ja Tankki täyteen on jo edelliseltä uusintakierrokselta nauhalla). Simpsonien ja Isänmaan toivojen viimeaikaisten pettymysten jälkeen ei muita pakollisia oikein enää ole ollut, kun tuo monien suosima Buffy/Angel-imperiumkin on tuntunut lähinnä lapselliselta mesoamiselta. (Ja ei, en ole tutustunut tarinan kuulemma mainioon juonikaareen. Lukuisista yrityksistäni huolimatta olen ollut pakotettu poistumaan television ääreltä oksentamaan aina, kun jollekulle päähenkilölle tuli taas kerran jotain kiusallisen typeriä teiniongelmia. Yritin kyllä useammin kuin kahdesti, mutta: Byörg.)

Mitä tästä eteenpäin?

[Jeremiah 5] Jeremiah on lukemani mukaan jo nyt, ensimmäisen kautensa alussa ehtinyt lyödä ShowTimen lippulaivan, viidettä kauttaan pyörivän Stargåten katsojaluvut. Samojen tarinoiden mukaan jokainen jakso on kerännyt enemmän katsojia kuin edellinen. Sarjan tulevaisuus ja tuotannon jatkuminen näyttää siis tässä vaiheessa niin lupaavalta kuin se yleensäkään epävarmassa tv-maailmassa voi.

Jeremiah ja Suomen TV

Ei ole olemassa mitään tietoa siitä, ottaako Suomen TV jossain vaiheessa Jeremiahin ohjelmistoonsa. Koska sarja näyttää ottaneen hyvin tulta alleen kotimaassaan, en yhtään ihmettelisi, jos joku Canal+ ja myöhemmin jokin aitosuomalainen TV-kanava ottaisi Jeremiahin ohjelmistoonsa.

Jakso-oppaita



1. tuotantokauden jaksokommentit

2002-04-10, jaksot 1/1..4

1. The Long Road (1 & 2) [JMS]

Mainio aloitus sarjalle: yllättäviä (mutta ei järjettömiä) käänteitä, eikä lainkaan jälkiä "pilottitaudista". Pitäisi varmaan katsoa kauden jälkeen uudelleen, kun pystyy tulkitsemaan kaikki piiloviestit.

3. Man of Iron, Woman Under Glass [JMS]

Rautajätti tuo enemmän kuin vähän mieleen A Late Delivery from Avalonin. Hellyttäväkin tuo on. Pikku yllätys linnoituksessa taas avaa omia polkujaan monimutkaistuvaan tarinaan.

4. ...And the Ground, Sown with Salt [JMS]

Maailman on pakko olla väärällään näitä tämän sortin johtajia. Rankka tarina, jonka jälkeen olisi kyllä halunnut heti katsoa lisää.

2002-04-17, jaksot 1/5..6

5. To Sail Beyond the Stars [JMS]

6. The Bag [Egan]

Näyttävät olevan välijaksoja, joissa harrastetaan vähän syventämistä ja taustaselittelyä. Ihan ok jaksoja, mutta ei kauhean muistettavia. Kohta saisi tapahtua jotain jänskää ja kivaa.

2002-04-21, jaksot 1/7..8

7. City of Roses [Egan]

Hmh, tapahtuiko tässä jotain vai ei? Enivei, tavallaan ihan mielenkiintoinen jakso, vaikka vanhempien käytöksessä on mielestäni iso "mutta".

8. Firewall [JMS]

Jaaha, välijaksot loppuivat. "Nothing's the same anymore." päätti Chrysaliksen, tämän se taas melkein aloitti. Ihan mainio vuoristorata, joskin eräs GPS-juttu meni ihan väärin. Jakson loppu jätti kyllä "höh, lisää" -tunteen. Tämä pitäisi varmaan katsoa uudelleen, että sen saisi kokonaan imettyä sisälleen.

JMS on itse kuvannut Firewallia "kauden puolenvälin Signs and Portents -tyyppiseksi jaksoksi". Tavallaan tämä pitääkin paikkaansa.

2002-05-02, jakso 1/9

9. The Red Kiss [Egan]

Eganin kirjoittama tarina on taas kokonaisuuden kannalta selvästi vähemmän tärkeä, eikä se jaksa muutamasta pointistaan huolimatta herättää kovin vahvoja tunteita suuntaan eikä toiseen. Noh, tulipahan ainakin käsiteltyä lasten uskonnollisia kuvia. Ja ehkäpä Buffyn seuraajat saavat jaksosta ylimääräistä iloa. Magyar on muuten Unkari unkariksi.

2002-05-06, jakso 1/10

10. Journeys End in Lovers Meeting [JMS]

"And we will all come together in a better place." Olipa simppeliä ja kätevää. Kultit, joilla ei ole mitään muuta tavoitetta kuin uskoa tyhmyyksiin, onkin yhtäkkiä Hieno Asia(tm). Typerin new-age huuhaa -jakso toistaiseksi. Plää-äh.

2002-05-19, jaksot 1/11..12

11. Thieves' Honor [Egan]

12. The Touch [Egan]

Mainiot kaksi jaksoa, etenkin ensimmäinen. Palattiinpa samalla aiheeseen, jota olin hiljaa toivonut jo jonkun aikaa. Huomattava parannus edellisestä moskiksesta, vaikkakin jälkimmäisessä on yksi hieman harmistava juttu, ja mukana on ainakin yksi havaittava jatkumovirhe (The Touch on tuotantojärjestyksessä yksi ensimmäisistä jaksoista, mikä luultavasti aiheuttaa tämän mokan).

2002-06-07, jaksot 1/13..14

13. Mother of Invention [Sara Barnes / Alan Katz]

14. Tripwire [JMS]

No niin, juonikaarikin nytkähti eteenpäin. Tarinat ovat aivan hyviä, ja ensimmäinen jaksoista mielenkiintoisesti hieman erilainen (varmaankin osittain eri käsikirjoittajien ansiota). Mutta miksi tämä selvistä hyvistä merkeistään ei sytyttänyt kybällä? Olinko liian väsynyt, vai eivätkö jaksot vain tarjoa mitään todella uutta?

2002-07-04, jakso 1/15

15. Ring of Truth [Egan]

Voihan Sieni. Sanottakoon vain, että olen eri mieltä mainitun hmh, äidin, oikeuksista. Eipä sitä kai tätäkään sarjaa ole ensimmäistä kautta enempää pakko seurata, jos ei jotain ala oikeasti tapahtua.

2002-07-12, jaksot 1/16..18

16. Moon in Gemini [Egan]

17. Out of the Ashes [Egan]

18. A Means to and End [Sara Barnes]

Ensimmäinen tarinoista on aika hohhoijaa, toinen muistuttaa siitä, miten helposti kirjoitettava ja luettava kieli suomen kieli on, ja viimeinen sisältää koko sarjan ylivoimaisesti hauskimman yksittäisen kohtauksen. Onko tätä nähtävä lisää ensimmäisen kauden jälkeen? Kauden päättävä tuplajakso saa ratkaista asian.

2002-07-30, jaksot 1/19..20

19. Things Left Unsaid (1) [JMS]

20. Things Left Unsaid (2) [JMS]

Siihen se kausi sitten päättyikin. Rymistelyä ja rämistelyä oli, mutta oliko sillä mitään väliä? Entä oliko edellisten jaksojen katsomisella mitään väliä? Nyt kaikki viittaukset vanhoihin jaksoihin tehtiin aivan selviksi pitkillä kuvalainauksilla kyseisistä jaksoista, jolloin itse jaksojen näkemisestä ei kovin paljoa iloa ollut. Mitään Babylon 5:n Chrysalis-fiilistä ei päässyt syntymään.

Suurin osa tätä ensimmäistä tuotantokautta oli aika löysää kamaa. Ihan suoraan sanoen, pidän enemmän tuotannoista, joissa jaksoja on vähän, mutta niihin laitetaan kunnolla tavaraa sisälle (esim. Ozin eli Kylmän ringin ensimmäinen tuotantokausi), ja jotka pystyvät säilyttämään tiukan koherenssin koko kauden läpi. Tässä oli aivan liikaa höttöä joukossa. Vahvan alun jälkeen sarja ei tuntunut oikein missään vaiheessa saavan täyttä energiaa alleen. Selityksiä tietenkin löytyy, kuten haluttomuus käsitellä vakavia aiheita syyskuun 2001 tapahtumien jälkeen, mutta se ei paljon lohduta.

Kun (jos) Jeremiahin toisen tuotantokauden esittäminen joskus alkaa, en tiedä, viitsinkö katsoa sitä. En ainakaan aio nähdä kovin suurta vaivaa, että pääsen sitä seuraamaan. Tuskin katson näitä ensimmäisiä jaksojakaan uudelleen. Maailmassa on kiinnostavampaakin tekemistä.


2. tuotantokauden jaksokommentit

2004-10-07, jaksot 2/1..15

1. Letters from the Other Side (1) [JMS]

2. Letters from the Other Side (2) [JMS]

Kun 2. kauden raivostuttava tunnussävelmä pamahti soimaan, olin hyvin lähellä lopettaa katsomisen siihen paikkaan. Pariakymmentä minuuttia myöhemmin huomasin kuitenkin, että jakso oli imaissut minut mukaansa juuri sillä tavalla, joka ei ensimmäisellä tuotantokaudella ollut onnistunut. Jaksoparissa nähdään aika jäpäkkä ratkaisu kiperään ongelmaan, joskin bunkkerin ikärakenne jäi mietityttämään.

Kirjoitin 1. kauden jaksoarvosteluissa useasti, että minua ei oikeastaan kauheasti kiinnostanut nähdä seuraavia jaksoja, tai ainakaan siinä ei ollut kiire. Samaa ei voi sanoa tämän kaksoisjakson jälkeen: lisää oli saatava ja mieluiten heti.

3. Strange Attractors [JMS]

4. Deus Ex Machina [JMS]

5. Rites of Passage [Sara Barnes]

Jaksoissa selvästikin rakennellaan uutta toisen kauden asetelmaa. Tällä kerralla kuitenkaan kaikki aika ei mene asetteluun, vaan jaksoissa myöskin sattuu ja tapahtuu. Oikeastaan vain Rites of Passagessa on ongelmia parin varsin kiusallisen kohtauksen kanssa. Muuten kiusallisuuksia on tällä toisella kaudella kiitettävän vähän.

6. The Mysterious Mister Smith [JMS]

7. Voices in the Dark [JMS]

8. Crossing Jordan [JMS]

9. Running on Empty [JMS]

Nämä jaksot ovat todella vahvoja, ehkä ensimmäistä lukuun ottamatta. Tarinankerronta etenee kuin juna, jota ei voi pysäyttää, eivätkä päähenkilöt saa hetkenkään rauhaa.

10. The Question [JMS]

11. The Past is Prologue [JMS]

Yllättävän pehmeät kaksi jaksoa tuntuvat edellisten jaksojen pikajuoksun jälkeen heikommilta, kuin mitä ne ovatkaan. The Questionin loppu on kyllä ihan jäynä, eivätkä nämä huonoja tarinoita ole.

12. The Face in the Mirror [JMS / Sara Barnes]

13. State of the Union [Sara Barnes]

Ja taas on vauhti päällä. Täyttä tavaraa, joka pakottaa katsomaan heti lisää.

14. Interregnum (1) [JMS]

15. Interregnum (2) [JMS]

JMS päätti taiteellisiin erimielisyyksiin vedoten, ettei voi jäädä Jeremiahin pariin enää toisen tuotantokauden jälkeen. Niinpä hän halusi saattaa tarinan jonkinlaiseen välipäätökseen toisen kauden lopussa, ja näin todellakin tapahtui.

Interregnum on suurimmalta osaltaan erittäin vahva tuplajakso, joka jättää jälkeensä sen kuuluisan "Oli se hyvä tarina" -olon.

Kun kuulin ensimmäisen kerran, että JMS on lähtenyt tuottamasta ja käsikirjoittamasta Jeremiahia, en ollut vielä nähnyt yhtään 2. tuotantokauden jaksoa. Silloin ajattelin, että hälläpä väliä. Nyt täytyy kyllä myöntää, että vähän harmittaa, sillä olisin erittäin mielelläni nähnyt tätä tarinaa lisääkin.


Tämä sivu ©2002,2004 Henrik Herranen.
Kuvat ©2002 Showtime.

[Best viewed with any browser]