Magneettikuvaus on monipuolinen lääketieteellinen kuvausmenetelmä. Se perustuu ydinmagneettiseen resonanssiin (NMR). Menetelmässä mitataan kudosten vety-ytimien (protonin) lähettämää radiotaajuista signaalia. Vetyä on ihmisen kudoksissa runsaasti vedessä ja rasvassa.
Kuvauksessa potilas sijoitetaan voimakkaaseen magneettikenttään. Lisäksi tietokoneella ohjataan heikompia muuttuvia magneettikenttiä. Laitteistossa on radiolähetin ja -vastaanotin, joiden avulla synnytetään kudoksen vety-ytimiin resonanssi ja kuunnellaan sitä. Monimutkaisella laskennalla kuunnelusta signaalista saadaan laskettua itse magneettikuva.
Tyypillinen magneettikuvaus kestää 15-30 minuuttia riippuen kuvauksen laajuudesta ja käytetäänkö esim. kontrastiainetta (gadolinium-yhdisteitä). Hyvin usein näkee magneettikuvauksenkin yhteydessä käytettävän termiä varjoaine. Tämä on teknisessä mielessä väärä termi, koska magneettikuvaus ei ole ”varjokuvausta” kuten röntgen. Magneettikuvauksessa gadolinium muokkaa kudoksen relaksaatioaikaa, joten termiksi soveltuu paremmin kontrastiaine (=muokataan kontrastia) tai yleisemmin tehosteaine.
Milloin magneettikuvausta ei voi tehdä?
Magneettikuvausta ei voi tehdä henkilöille, joilla on esimerkiksi sydämentahdistin, defibrillaattori tai infuusiopumppu. Myös sisäkorvaproteesi voi estää magneettikuvauksen. Kipulaastaria ei tule laittaa ennen kuvauksen tulemista.
Myös insuliinipumpun sensori on syytä poistaa ennen kuvausta. Näillä sensoreilla on yleensä n. 2 viikon vaihtoväli, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa pyrkiä huomioimaan tämä magneettikuvausta suunniteltaessa.
Jos asiassa on epäselvyyttä, niin kannattaa olla yhteydessä magneettikuvausyksikköön ennen kuvauspäivää.
Tarkempaa tietoa magneettikuvauksesta löytyy esim. seuraavasta Wikipedian artikkelista: Magneettikuvaus.