Libertarismi ei ole kokonainen filosofia, vaan puhtaimmillaan vain teoria oikeudenmukaisesta laista. Niinpä sillä ei ole yhtenäistä ihmiskuvaa. Suurin osa libertarismin seurauksista voidaan johtaa useista erillisistä filosofioista ja ihmiskuvista. Libertaarit katsovat, että tämä on lähinnä teoreettinen vahvuus.
Libertaareilla filosofioilla on kuitenkin tiettyjä yhteisiä piirteitä, joista voidaan ehkä sanoa jotakin. Useimmat libertaarit lähtevät melko tavallisista liberaaleista perusperiaatteista, ja seuraavat pitkälti valistusajan ihmiskuvaa. Se lähtee erillisistä, erilaisista yksilöistä ja korostaa ihmisten kykenevyyttä auktoriteeteista, massoista ja perinteistä riippumattomaan päätöksentekoon. Se on siis individualistinen, alusta loppuun.
Tässä suhteessa libertarismi on leimallisesti kypsien ja vastuullisten ihmisten aate: omat päätöksesi ovat omiasi, niin hyvässä kuin pahassakin.
Valtavirtalibertarismin valistusperintö ehkä taas näkyy selvimmin siinä, että aate korostaa voimakkaasti järjenkäytön merkitystä. Me katsomme, että kyky ajatella—käytää järkeä, älyä, kykyämme yleistää ja teorianmuodostusta—on tärkein ihmistä määrittävä tekijä. Kriittinen ajattelu, tiede ja innovaatio ovat tällöin voimakkaimmat yhteiskuntaa muokkaavat tekijät.
Libertarismi on hyvin järkiperäinen ja teoreettinen rakennelma. Se puhuu oikeellisesta politiikasta aikuisten, ajattelevien yksilöiden maailmassa, jossa mitään kansan tahtoa tai siistiä konsensusta maailmanmenosta ei ole. Libertarismi pyrkii kohti yhteiskuntamallia, joka sietää tällaista monimielistä, moniarvoista todellisuutta, muuttamatta sitä ja taistelematta sitä vastaan.
Markkinaliberalismi lähtee myös melko optimistisesta ihmiskuvasta. Katsomme, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä kunhan heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Ihmiset ovat myös selvästi sosiaalisia; me pidämme toistemme seurasta ja teemme asioita toistemme hyväksi koska haluamme niin. Näemme yksilöt kykeneviksi, kehityshaluisiksi, kunnianhimoisiksi ja mukautumiskykyisiksi otuksiksi—historia on jo moneen kertaan osoittanut, että ihmiset pystyvät tekemään asioita jotka ovat olleet täysin edellisen sukupolven käsityskyvyn ulkopuolella. Teknologiassa, yksityisessä elämässä, kansalaisyhteiskunnassa, taloudessa, tieteessä, kaikilla elämänaloilla. Seurauksena on tietty tulevaisuususko ja positiivinen suhtautuminen muun muassa taloudelliseen kehitykseen.
Toisaalta libertarismi on sitten myös fallibilistinen ja skeptinen ideologia. Ihmiset auttamatta silloin tällöin tekevät virheitä, toimivat väärin ja ovat liian ahneita. Aina kaikki tieto ei ole saatavilla tai sitä ei niin jakseta miettiä. Joskus ihmiset ovat jopa pahansuopia.
Libertaareilla on ainakin kolme ratkaisua ongelmaan. Ensinkin, ihmiset tekevät helposti typeriä ratkaisuja jos heidän ei tarvitse ajatella tai miettiä kustannuksia. Niinpä vapaus on hyvä asia—se pakottaa kantamaan omien päätösten kulut ja näin välillisesti ajattelemaan sekä kasvamaan. Toisekseen, libertaarit uskovat avoimeen yhteiskuntaan, jossa ketään ei voida estää esittämästä mielipiteitään, haastamasta nykyisiä teorioita tai kehittämästä uusia toimintamalleja. Jos uusista ajatuksista on jotakin hyötyä, ne ovat pääsääntöisesti taloudellisesti kannattavia, ja libertaari talous kannustaa toteuttamaan niitä. Viimein, jos joku on todella pahansuopa eikä yhtään välitä toisten kärsimästä vahingosta, on sentään parempi että hänet pysäytetään ja muiden annetaan kehittää tietoaan ja moraaliaan rauhassa. Vaikka yhteiskunnallinen toiminta ja tiedon kasautuminen ovatkin avoimia, moniarvoisia prosesseja, ne kuihtuvat ellei niitä vastustavia pysäytetä voimakeinoin. Hyvän yhteiskunnan kehitys on riippuvaista siitä, että selvästi yhteiskunnanvastaiset toimijat pidetään kurissa.
Libertaarit siis luottavat ensi sijassa siihen, että järkevät yksilöt sopeutuvat toisiinsa kunhan kannustimet ovat oikeat ja ajatukset saavat kilpailla vapaasti keskenään. Voimakeinoja käytetään vasta kun muita vaihtoehtoja vapauden turvaamiseksi ei ole.
Järkevä yksilö myös reagoi toisten ihmisten tekemisiin, yhteiskunnan tapoihin, sekä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja sanktioihin. Ihmiset ajavat yleensä omaa etuaan, mutta elämä ei ole missään nimessä riippumatonta ympäröivistä ihmisistä. Tämän takia toisten suhtautuminen on ensiarvoisen tärkeää yksilön kehityksen kannalta. Ongelma onkin siinä, miten antaa yksilölle ympäristö, jossa hänen ei kannata loukata toisten oikeuksia, eikä vaarantaa yhteiskunnallista hyvinvointia, vaikka hakeekin omakohtaista hyvinvointia.
Libertaarien tavoitteena on yhteiskunta jossa vallitsee yksilöiden intressien luonnollinen harmonia, eli jossa ihmiset voivat ajaa omaa etuaan loukkaamatta toisten vastaavaa, ja samalla ilmaista sisäsyntyistä sosiaalisuuttaan yhteishyödyllisillä tavoilla. Haluaisimme että yksilöiden ja laajemman yhteiskunnan intressit ovat linjassa keskenään, niin että yksilöiden ahneus kanavoituu myös muiden hyödyksi, samalla kun yhteiskunta vaalii myös mahdollisuutta epäitsekkääseen toimintaan. Emme näe että mikään muu yhteiskunnallinen periaate kuin vapaus voisi päästä edes lähelle tällaista ihannetta.